Tamperelaisen kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Hannamari Matikaisen mielestä taiteen tekeminen on parhaimmillaan kuin lapsuuden leikkiä. Tekemiseensä Hannamari voi saada inspiraation vaikka naapurin villakoirien taianomaisista varjoleikeistä.
Moikka, Hannamari! Miten kuvailisit omaa taidettasi?
Aloitetaan teknisestä näkökulmasta. Käytän enimmäkseen grafiikan eri tekniikoita, ja nykyään myös maalaan. Maalaaminen oli pitkään tauolla, mutta innostuin muutama vuosi sitten siitä uudestaan.
Teosteni sisällön voisi taas yleisellä tasolla otsikoida todellisuudeksi, joka esiintyy saduissa, unissa ja mielikuvissa. Usein kuitenkin yksittäisen työn tai sarjan lähtökohta on arkisempi ja maanläheisempi. Työ voi esimerkiksi lähteä liikkeelle jostakin pienestä havainnosta tai kiinnostavasta eläindokumentista, esineestä tai materiaalista. Siitä aina tekee kuvia, mikä kiinnostaa. Ja unet, unenomaisuus sekä omasta todellisuudesta poikkeaminen kiinnostavat töiden lähtökohtana.
Pyrit saavuttamaan töihisi lapsuuden tunnelmia. Miten itse ylläpidät yhteyttä omaan sisäiseen lapseesi?
Töiden tekeminen on parhaimmillaan samanlaista kuin leikkiminen lapsena. Aloitan tekemisen jostain, ja työ etenee omalla painollaan. Aina ei voi tietää mihin päätyy.
Töissäsi kuvaat paljon eläinhahmoja. Miksi?
Vaikka eläimet itsessään herättävätkin paljon muistoja ja tunteita, en ole tietoisesti valinnut keskittyväni pelkästään eläinhahmoihin. Usein ne vain ilmaantuvat töihini jostain ihan yrittämättä. Eläinten kautta on myös helppo kuvata ihmistä ja erilaisia tunteita.
Töideni eläimistä ei aina voi suoraan sanoa, mikä eläinlaji on kyseessä. Ihmiset näkevät niissä usein omia lemmikkejään tai tuntemiaan ihmisiä. Omien töideni hahmoista minulla ei ole pysyvää suosikkia, mutta tällä hetkellä kuvaamistani eläimistä karhut ja karhumaiset hahmot kiinnostavat eniten.
Kerro tarina jonkin työsi inspiraation takaa.
Olen parhaillaan tekemässä Varjoeläimet-nimellä kulkevaa uniikkivedosten sarjaa, johon sain alkuperäisen inspiraation eräältä entiseltä naapuriltani. Asuin joskus nuorempana Tampereen keskustassa vanhassa puukerrostalossa, ja tällä naapurillani oli kaksi isoa mustaa villakoiraa, joita hän joskus pimeällä piti vapaana pihassa. Koirien juoksussa varjosta toiseen oli jotain taianomaista. Ne tulivat lähemmäs ja kauemmas huomaamatta, eikä heti voinut nähdä liikkuvan eläimen hahmoa. Sama voi käydä metsässä. Kun eläin liikkuu, ei heti näe millainen se on. Mielikuvitus kulkee todellisen havainnon edellä ja saa eläimet muuttamaan muotoaan. Omiin varjoeläimiini pyrin saamaan tunnun niiden alkuperäisestä olemuksesta, vaikka niistä tulee toisaalta muotopuolia, vääristyneitä ja samalla inhimillisiä.
Mitä tunteita kuvaat töissäsi?
Sen saa katsoja päättää. En pyri kuvilla kertomaan selkeitä tarinoita, joissa olisi alku ja loppu. Vaikka eläimeni ovat usein vääristyneitä tai rumia, pyrin kuitenkin tietynlaiseen kauneuteen. Myös kauneuteen voi liittyä kipua, surua ja sen kaltaisia tunteita.
Töissäsi esiintyy myös hirviöitä ja rumuutta. Mikä on mielestäsi rumuuden määritelmä? Entä mikä on kaunista?
Tein vuonna 2012 sarjan grafiikanvedoksia, jonka nimi oli ”Maailman rumimmat eläimet”. Töiden lähtökohdaksi muodostuivat netistä löytyneet kuvat, joita löysin kirjoittamalla Googleen sarjani nimen eri tavoin muotoiltuna. Hakutuloksissa törmäsin mitä oudoimpiin ja toisaalta suloisimpiin eläimiin. Yleensä koiriin. Minua alkoi kiinnostaa rumuuden ja söpöyden rajamaasto. Se, että milloin eläin on vielä söpö, ja milloin se muuttuu rumilukseksi. Ja mitä se rumuus tosiaan tarkoittaa…? Koirien omistajat olivat ladanneet kuvat usein itse nettiin ja määrittäneet koiransa maailman rumimmiksi. Mutta tuskin kukaan oikeasti on lemmikistään sitä mieltä. Piirsin koiria käyttämällä netin kuvia lähtökohtana, mutta muokkasin kuvat kuitenkin tunnistamattomiksi.
Millaista keskustelua haluaisit töidesi ja niiden katsojan käyvän keskenään?
On kiva, jos työni herättävät empatiaa. On myös hauska kuulla katsojien tarinoita siitä, mihin hahmoon he itse samaistuvat tai kenessä näkevät jonkun läheisensä. Monet sanovat joitain töitäni hauskoiksi tai humoristisiksi, mutta se ei ole ensisijainen tarkoitukseni. Hyvä tietenkin, jos ne naurattavat.
Kerro vielä lopuksi, missä töitäsi voi nähdä seuraavan kerran.
Töitäni on jatkuvasti esillä esimerkiksi Tampereen taiteilijaseuran taidelainaamossa. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.–6.9. meillä on Työhuone Leikkikoulussa (Hallituskatu 27) avoimet ovet Konstrundan-tapahtuman aikana. Sinne ovat kaikki tervetulleita. Tapahtumasta löytyy lisätietoa täältä.
Seuraava yksityisnäyttelyni on Pirkkalassa, Galleria 2:ssa 21.9.–8.10.2015. Lisäksi meillä tulee olemaan Johanna Longan ja Johanna Pihlajamaan kanssa esillä yhteistyö Pirkanmaan Triennaalissa, Galleria Saskiassa 25.9–14.10. Se työ on hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä kukaan meistä normaalisti tekee.
Kiitos haastattelusta, Hannamari!
