LE COOL Tampere reissaa: vinkkejä Helsinkiin

Vaikka kotikaupunkimme onkin maailman paras Tampere, aina välillä pitää käydä kurkistamassa, millaista on muualla. Tällä kertaa nautiskelimme aurinkoisesta viikonlopusta maamme pääkaupungissa, ja kokosimme kokemustemme perusteella muutamia vinkkejä Helsinkiin. Niihin kannattaa tarttua etenkin, kun vierailee kantakaupungin eteläosissa, missä me vietimme suurimman osan visiitistämme.


Helsinki-katot-LE-COOL-Tampere

Aamulla, kun aurinko paistaa, pitää tietysti suunnata merenrantaan. Me valitsimme Hernesaaren ja tyylikkään Birgitan, jonka rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Terassi ja itse kahvilarakennus, jonka seinät ovat kesäisin auki, ovat kuin yhtä, ja kauniisti sisustettu sisätila suorastaan kutsuu tulemaan paikalle myös viileänä syysiltana, jolloin merta voi katsella seinänkokoisen ikkunan läpi tulen loimussa. Nyt kuitenkin istuimme ulkosalla, missä kesäinen aurinko helli hipiää ja merituuli heilutti hiuskiehkuroita.

Kahvila-Birgitta-Talli-LE-COOL-Tampere

Koska keskityimme fiilistelyyn, kuvat jäivät ottamatta. Niinpä lainaamme tähän kuvan Tallin sivuilta.

Aamukahviaika oli – ainakin omasta mielestämme – meidän vierailullamme jo ohi, joten päädyimme tilaamaan tietenkin skumppaa. Kahvilan vitriini pullisteli herkullisen näköisistä täytetyistä leivistä ja veden kielelle herauttavista herkuista. Tarjolla oli myös trendijuomaksi kohonnutta kombuchaa. Talon hiiligrillillä valmistettavat burgerit vaikuttivat varsin suosituilta, mutta me pidättelimme vielä ja otimme pikkusuolaisiksi maistiaisiksi pienen feta-pinaattipiiraan sekä vadelmapiirakkaa. Ne menivät parempiin suihin alta aikayksikön (siksi ei myöskään kuvaa…).

Birgitta Hernesaari
Hernesaarenranta 2


Good-Kicks-LE-COOL-Tampere

Jos shoppailurintamalla syntyy suunnaton hinku ostaa uudet lenkkarit tai vaikkapa vyölaukku – kyllä, vyölaukku, hieno sellainen (ks. kuva) – kannattaa poiketa trendikkäässä Punavuoressa sijaitsevaan lenkkariputiikki Good Kicksiin.

Good-Kicks-vyolaukku-LE-COOL-Tampere

Kaksi vuotta sitten Iso-Roballe pystytetyn kaupan tyylikäs interiööri on raikas ja vähintäänkin cool. Alakerrassa on lisäksi tarjolla kuratoitu valikoima vinyleejä. Tämä on siis lenkkarifriikkien ohella myös levyharrastajien must-paikka.

Good Kicks
Iso Roobertinkatu 16


Workshop-Delicatessen-LE-COOL-Tampere

Kaupungin aivan uusimpia tulokkaita on Workshop Delicatessen. Ravintolan ja delipuodin yhdistävän paikan perustajiin kuuluu muun muassa huippusuositun italialaisen Mille Mozzarelle -ravintolan omistaja Lorenzo Dotson-Smith. (Mille Mozzarelle on muuten lopettanut ravintolatoimintansa ja jatkaa maahantuonnin, tukkumyynnin ja cateringpalveluiden puolella.)

Workshop-Delicatessen-2-LE-COOL-Tampere

Kuva Workshopin omilta sivuilta.

Reilun kuukauden avoinna ollut hauskasti sisustettu paikka perustettiin Kankurinkadulle entisen leipomon tiloihin. Ravintolassa voi käydä niin aamupalalla kuin illallisella tai vain lasillisellakin. Ruokaa saa myös mukaan.

Workshop Delicatessen
Kankurinkatu 6


Sandro-Eira-sisatilat-LE-COOL-Tampere

Lauantaille tai sunnuntaille kannattaa ehdottomasti varata aikaa brunssille. Yksi kaupungin parhaista on kuuluisa Sandron brunssi. Sandron tarina on saanut alkunsa syvältä Kalliosta, missä se oli aikanaan paikallisten suuresti suosima kioski Sandron kulma, jonka Hicham Mountnassir perusti jo vuonna 1994. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin Sandrosta kuoriutui täysipainoinen, pohjoisafrikkalaista ruokaa ja maistuvia drinkkejä tarjoileva ravintola osoitteeseen Kolmas Linja 17.

Sandro-ruoka-LE-COOL-Tampere

Kaksi vuotta sitten Sandro laajeni myös Eiraan, ja me kävimme sunnuntaisella Marrakech Madness -brunssilla juuri täällä viehättävässä kuopuksessa. Lähes kaikki brunssin tarjonnasta on kasvissyöjällekin sopivaa, osa ruoasta on myös vegaanista. Sunnuntain kattauksesta löytyy lisäksi hiukan kalaa ja lihaa tyydyttämään sekasyöjien toiveita. Kauttaaltaan nam!

Sandro-mehut-LE-COOL-Tampere

Sandro-jalkiruoka-LE-COOL-Tampere

Brunssin hinta 28,50 € voi tietysti tuntua korkealta, mutta tarjolla oleva kattava makukimara sekä pääruoka- että jälkiruokapöydässä tarjoaa kyllä rahalle vastinetta. Kuuluupa hintaan lasillinen kuohuvaakin.

Sandro Eira
Tehtaankatu 34


Museum-Broken-Relationships-LE-COOL-Tampere

Museum-Broken-Relationships-2-LE-COOL-Tampere

Ehdoton kulttuurikohde kesän aikana on Helsingin kaupunginmuseoon 13.5. avautunut Museum of Broken Relationships. Vuonna 2006 Kroatiassa alkunsa saanut särkyneiden ihmissuhteiden museo on maailmaa kiertävä näyttely, jonka kokoelmiin sisällytetään aina myös paikallista väriä. Kokonaisuus kuitenkin kertoo universaalisti ihmissuhteista ja niiden iloista ja suruista. Näyttely siis koostuu ihmisten lahjoittamista tavaroista, jotka tavalla tai toisella liittyvät näiden ihmisten jo katkenneisiin ihmissuhteisiin. Ihmissuhteet kattavat niin parisuhteet, sukulaisuussuhteet kuin ystävyyssuhteetkin.

Museum-pictures-LE-COOL-Tampere

Museum-lentokone-LE-COOL-Tampere

Vierailupäivänämme museossa oli ruuhkaa, mutta se ei oikeastaan haitannut kokemusta, kun oli päästy vauhtiin. Nimittäin itse tavarat eivät näyttelyssä ole se pääasia, vaan tarinat niiden takana. Vaikka museoissa usein onkin hiljaista, harvoin on näin suurilukuisen joukon keskuudessa vallinnut samanlainen hartaus ja hiljaisuus kuin täällä. Jokainen näyttelyvieras lukee keskittyneenä tarinoita vihkosista, eikä haittaa, vaikka jotakin esinettä ei näkisi lainkaan. Välillä silmäkulmasta vierähtää kyynel, välillä suusta pääsee nauruntyrskähdys. Jokainen tarina on erilainen, koskettava ja kiehtova. Näyttely on ilmainen ja se on auki 11.9. asti.

Museum of Broken Relationships
Aleksanterinkatu 16

Museum-kepit-LE-COOL-Tampere

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.