Ville Majamaa

Jo peräti kahdeksan vuotta Tampereen Teatterin vakiokaartiin kuulunut näyttelijä Ville Majamaa nauttii lavalla saavutetusta flow-tilasta ja näyttelijäntyön monipuolisuudesta. Muun muassa tonttulakin ja toppatakin pukeminen keskikesällä on ollut kunniatehtävä. Jouluun hän on valmistautunut pakkaamalla pyjaman valmiiksi.

Moi, Ville! Olet ollut kahdeksan vuotta Tampereen Teatterin vakikalustoa. Miten ja miksi sinusta alun perin tuli näyttelijä?

Näyttelijän ammatti oli lapsuuden haave ala-asteikäisestä asti. Kun aloin myöhemmin harrastaa näyttelemistä harrastajateatterissa, tajusin, että ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa – tää on mun juttu! Pääsin näyttelijäkoulutukseen vuonna 2000 Tampereen Nätylle ja sitä kautta ammattiin ja Tampereen Teatteriin.

Mikä on siisteintä, mitä olet lavalla saanut tehdä?

Hienoja muistoja on vaikka kuinka paljon, mutta vilpittömästi siisteintä lavalla olemisessa aina on ns. flow-tilassa oleminen vastanäyttelijöiden ja yleisön kanssa. Kun homma niin sanotusti pelittää kympillä!

Tällä hetkellä esiinnyt muun muassa kahdessa syksyn suosikkinäytelmässä – komedioissa Ulkomaalainen ja Näytelmä joka menee pieleen. Onko komedia mieleisin lajityyppi? Millaisia rooleja toivoisit jatkossa saavasi?

Komediaa on totta kai kiva tehdä, mutta roolien ja näytelmien monipuolisuus on se, mikä homman pitää mielenkiintoisena. Että saa tehdä laidasta laitaan. Unelmarooleja ei parane taikauskoisena ääneen sanoa, tai niitä ei pääse koskaan tekemään…

Televisioruudussa puolestaan pyörii parhaillaan niin ikään suosittu Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu. Millainen projekti se on ollut?

Joulukalenterin tekeminen on ollut unelmatyö omien lapsuuden idoleiden kanssa. Se on toisaalta ollut myös työ, johon tavallaan sisältyy valtava vastuu, joulukalenteri kun on aina vaikuttanut pienten lapsien jouluun isosti, myös omalla kohdallani. Joulukalenteria kuvattiin alkukesästä, ja toppatakin, tonttulakin ja jouluisen mielen ylle vetäminen Suomen kesässä oli kunniatehtävä!

Oletko itse jouluihmisiä? Millainen joulusi on tänä vuonna?

Kyllä mulle joulumieli aina jossain vaiheessa joulukuuta laskeutuu, satoi tai paistoi. Mulle joulu on rauhoittumisen aika, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään, että voi olla pyjamassa useamman päivän ja lukea vaikka kirjaa. Tänä vuonna lähdetään perheen kanssa ystävien luokse Helsinkiin yhdessä loihdittavan joulupöydän ääreen. Pyjama on jo pakattu.

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Ensi vuonna olis kiva pysyä terveenä ja päästä kesälomalla matkustamaan perheen kanssa johonkin odottamattoman yllättävän jännittävään paikkaan, missä voi snorklata.

Kerro vielä lopuksi, mikä on parasta Tampereella juuri nyt.

Tampereella parasta juuri nyt on alkavat vapaat, oma aika ja perhe. Joulun jälkeen parasta Tampereella ovat molemmat komediat, joissa saan olla mukana ja joissa molemmissa toteutuu se juttu, mikä näyttelemisessä on siisteintä.

Kiitos, Ville!

Villen näyttelijäntyötä voi ihailla paitsi Ylellä näytettävässä Joulukalenteri-ohjelmassa, jossa hän esittää koristetonttu Väinökkistä, myös Tampereen Teatterin lavalla muun muassa näytelmissä Ulkomaalainen ja Näytelmä joka menee pieleen.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.