Timo Isomäki

Tampereen kesätapahtumien kuningas Tammerfest on täällä taas. Kaupunkifestivaali on ihastuttanut kävijöitä jo 20 vuoden ajan – jotain on siis tehty oikein. Menestyksekkään artistikattauksen takana seisoo XL Musicin omistaja ja promoottori Timo Isomäki, joka pitää suomalaisen festarikansan kiireisenä kaikkiaan kymmenellä kesätapahtumalla. LE COOL Tampere päätti kysellä promoottorivelholta kotimaisista festivaaleista ja etenkin juuri Tammerfestistä. Haastattelupäivänä leppoisa Isomäki saapuu paikalle siitäkin huolimatta, että seuraavaksi päiväksi buukattu mega-artisti on ilmoittanut jäävänsä Jysäri-festareilta pois. ”Tällasta tää aina välillä on, ei sille mitään voi.”

Moi, Timo! Tammerfestit lähestyvät, ja artistikattaus on jälleen kerran valtaisa.

Totta, artisteja on todella paljon, jopa niin paljon, etten osaa tarkkaa määrää sanoa itsekään. Minä vastaan Ratinanniemen, Keskustorin, Ilveksen ja Ilonan artistikiinnityksistä. Ravintolat hoitavat omat esiintyjänsä ja muut toimijat loput. Koko tapahtumassa tullaan näkemän toista sataa artistia. Ostan reilusti oli kolmella miljoonalla kotimaista musiikkia vuodessa, ja summa jakautuu kaikkien kymmenen festivaalini kesken. Melko samanlaisella panostuksella hankin vuodessa myös ulkomaista musiikkia.

Miten olet päätynyt Tammerfestin promoottoriksi?

Alun perin olen aloittanut alan hommat 80-luvulla keikkajärjestäjänä ja oman yhtiön perustin 90-luvun alussa. Vuonna 1994 muutin kotikonnuilta Etelä-Pohjanmaalta Tampereelle ja aloitin ohjelmapäällikön työt Yo-talolla. Siitä lähtien olen oikeastaan tehnyt keikkojen järjestämistä ammattimaisesti. Vuonna 1995 järjestettiin ensimmäinen Tammerfest, jossa olin heti mukana. Käytännössä olen siis ollut kuvioissa alusta alkaen.

Vuonna 1999 teimme ensimmäisen Himos Festivalin, jota teemme edelleen. Viime vuonna myin Yo-talon pois, koska aikani ei kerta kaikkiaan enää riittänyt siihen. Tällä hetkellä olen ympäri vuoden töissä tapahtumapromoottorina, mikä tarkoittaa sitä, että vastaan festivaalien ohjelmasta ja teknisestä tuotannosta. Meillä on kaiken kaikkiaan kymmenen tapahtumaa: South Park, Sataman Yö Jyväskylä, Himos Juhannus, Iskelmä Festivaali, Tammerkosken Sillalla, Jysäri, Suomipop Festivaali, Tammerfest, Pipefest ja Kuopio RockCock. Tämän lisäksi teemme vielä pari yksittäistä keikkaa: Nightwish täällä Tampereella 31.7. ja Linkin Park Himoksella 31.8.

Työssäsi on aika paljon palikoita hallittavana. Mikä on haastavinta?

Parhaat ja haastavat asiat ovat aika pitkälti samoja. Festariohjelman rakentaminen on haastavaa, mutta samalla todella mieluisaa puuha. Koko homma on vastuullani, ja jos ohjelma kusee, niin koko festari menee sen mukana. Oppina ohjelman rakentamisesta on jäänyt taskuun se, että pitää olla osaamista ja tietämystä valtaosan musiikkimieltymyksistä. Liian marginaalisen musiikin hankkiminen valtavirtafestivaaleille voi ikävä kyllä kääntyä kompastuskiveksi. Meiltä kyllä pyydetään marginaalimusiikin ohjelmaa, mutta sille on vain niin äärettömän vaikeaa löytää yleisöä.

Millaiset odotukset teillä on yleisömäärän suhteen Tammerfesteille?

Tarkkaa määrää on mahdoton sanoa, koska osa on lippunsa ostaneita maksavia asiakkaita ja osa ei. Ennakkomyynneissä olemme tänä vuonna samoissa lukemissa kuin ennenkin. Maksavia asiakkaita meillä on 20 000–25 000, mutta esimerkiksi aiemman taloustutkimuksen mukaan festareiden lauantaina kaupungilla on ollut 80 000 ihmistä, joista suurin osa on tietysti ollut ilmaisasiakkaita. Rajanveto on siis aika hankalaa. Tapahtuma on kuitenkin ollut kannattava vuodesta toiseen, ja haluamme tietysti uskoa, että asia on näin myös tulevaisuudessa.

Artistikiinnitykset vaikuttavat kiistatta kävijöiden määrään ja laatuun. Mitä tekijät vaikuttavat artistivalintoihin?

Yleisön suosikit ovat tietysti tärkein asia ja artistien kiertueaikataulut. Kotimaisen musiikin suhteen olen sellaisessa onnellisessa asemassa, että minulta usein kysytään, mitä artisteja haluan esiintymään, minkä jälkeen artistit sitten tarkistavat omia aikataulujaan. Tammerfestien ohjelmassa näkyy tamperelaisuus vähän enemmän kuin muissa kotimaisissa festareissa. Tamperelaisia artisteja halutaan tietysti nähdä täällä.

Olet tehnyt tapahtumia paljon ja kauan. Mikä on onnistuneen tapahtuman salaisuus?

Yleisö on tietysti ratkaiseva tekijä, artistit tekevät parhaansa ja sitten on vielä sää, joka väistämättä vaikuttaa viihtyvyyteen. Epävakainen ja sateinen keli vaikuttaa yleiseen fiilikseen. Kun kelit ovat kohdallaan, tunnelma saadaan nostettua kattoon.

Asiakaslähtöinen tapahtumasuunnittelu on tärkeää. Nykyään musiikin ympärille ei riitä enää makkaraperunat, vaan tarvitaan paljon muutakin. Tapahtumien ikähaarukka on laajentunut, mikä taas asettaa tapahtumantekijöille lisää haastetta palveluiden kehittämisen ja järjestämisen suhteen.

Suomessa on väkilukuun ja kesän pituuteen suhteutettuna paljon festareita. Mitä mieltä olet Suomen festarikesästä?

Se on erittäin tiivis. Tapahtumia on paljon, mutta niille on myös paljon kysyntää. Suomi on pullollaan festarikansaa. Kasvuun vaikuttaa myös se, että kaupungit ja kunnat ovat ymmärtäneet tapahtumien merkityksen imagolleen. Tapahtumat koetaan vetovoimaisiksi, ja sitä kautta festivaalibisnes on levinnyt kaikkiin jollakin tasolla merkittäviin kaupunkeihin Suomessa.

Ilmeisesti osaamme festarihommat. Mistä sinun mielestäsi suomalainen festaribisnes voi olla ylpeä verrattaessa muihin maihin?

Varmastikin meidän pedanttius tehdä tapahtumia. Tuotannollisesti meillä homma toimii ja aikataulusta pidetään kiinni. Kun aikataulu on lyöty lukkoon, se pitää. Ulkomaisia artisteja kiehtoo Suomessa tapahtumatuotannon toimivuus.

Kuka on tämän vuoden Tammerfestien kirkkain tähti?

Uskoisin, että Don Huonot on näiden festien isoin juttu. Niillä on kuitenkin kesällä vain kolme keikkaa, joista yksi on täällä. Olin Donkkareiden mukana kiertueella viime talven, ja ne todellakin ovat nyt nosteessa. Toki Haloo Helsinki on myös yksi kirkkaimmista tähdistä, vaikka bändi esiintyykin monilla festareilla tänä kesänä.

Kiitos, Timo. Oikein mahtavaa festarikesää ja toivotaan, että säät suosivat tapahtumiasi!

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.