Muusikko ja taiteilija Tiina Vanhapellon alitajuntasopasta pulpahtelee pinnalle monenlaisia railakkaita ideoita. Tampereen elinvoimaisessa underground-skenessä toimiva Tiina kertoi meille muun muassa vuoden kohokohdistaan sekä kulttuurielämään kohdistuvista toiveistaan.
Moi, Tiina! Olet kuvataiteen ja musiikin aloilla monessa mukana. Kerro vähän itsestäsi ja kaikesta siitä, mitä puuhailet.
No moro! Kuvataide- ja sarjakuvahommia olen harrastanut jo pidempään, mutta kaikki tämä musiikin kanssa puuhailu alkoi oikeastaan siitä, kun sain valmiiksi tarpeistonvalmistajan opintoni ja muutin Tampereelle vuoden 2011 alussa. Olin tehnyt viimeisen työharjoittelujaksoni Tampereen Työväen Teatterilla, ja jotenkin ihastuin Tampereeseen – no, asuin harjoittelujaksoni aikana Pispalassa, joka on varmasti vienyt monen ulkopaikkakuntalaisen sydämen.
Samana keväänä tapasin kumppanini Kalevi Suopursun, joka pyysi minua kanssaan katusoittamaan, ja siitä lähti liikkeelle melko lumipallomainen efekti. Yhtyeemme Guggenheim-projektz alkoi nopeasti tehdä omia biisejä ja siirtyi kaduilta soittelemaan sisätiloihin, ja myöhemmin musiikkiprojekteja on tullut lisää: Soitan rumpuja Valmistusvirhe and His Errors -kokoonpanossa, ja oma sooloprojektini on nimeltään Dolls Are Creepy. Sitten on tietysti italodiscoduo Guggensizer, joka on välillä tuuraillut Risto Ylihärsilää Räjäyttäjien kosketinosastolla.
Kuvataiteen puolella olen keskittynyt enimmäkseen omakustannejulkaisuihin, Dolls Are Creepyn levyt julkaistaan perinteisesti sarjakuvalehden välissä. Julkaisemme myös Suopursun kanssa Wunderkammer-zineä. Näyttelyitä olen pitänyt vähän harvemmin, viimeksi oli Hirvitalolla näyttely vuonna 2014.
Käsiesi otteista saavat nauttia siis niin siveltimet, tussit, kapulat kuin koskettimetkin. Mistä ideat kaikkeen tekemiseen kumpuavat?
Opiskelin nuorempana graafista suunnittelua Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, ja muistan, kun yksi opettaja esitti tämmöisen vertauksen, että aivot ovat kuin iso soppakattila, jossa sekoittuu erilaisia ympäristöstä tulevia aineksia, ja välillä sieltä seoksesta jotain pulpahtaa pintaan. Olen saanut paljon ideoita vaikka vain kävellessäni johonkin, tai joskus idea saattaa tulla jopa unessa, ja se pitää aamulla nopeasti piirtää tai nauhoittaa muistiin. Eli sanoisin, että alitajunnan kanssa tässä pelataan.
Kerro jotain tämän numeromme kansikuvaksi valikoituneesta työstäsi.
Löysin viime kesänä Lompanlinnan vaihtopöydästä Polaroid-kameran ja olen ollut siitä hieman innoissani. Juuri nyt olen kuvaamassa sarjaa Keltaisen talon purkamisesta. Kyseinen kuva on otettu itsenäisyyspäivänä, eli paria päivää ennen kuin pihaan tulivat kaivinkoneet ja purkaminen aloitettiin.
Töitäsi on parhaillaan esillä Tampere Underground. Nyt -näyttelyssä olevassa Keltaisessa talossa. Lisäksi esiinnytte Guggenheim-projektz-yhtyeen kanssa koko näyttelyn päättäjäisissä lauantaina 17.12. Mistä luulet johtuvan, että tamperelainen alakulttuuri tuntuu olevan nyt kovasti voimissaan?
Minusta se on kyllä ollut voimissaan jo pitkään, ja ehkä juuri Tampereella kauan muhinut underground- ja vastakulttuuri sekä yhdessä tekemisen meininki on imenyt puoleensa ihmisiä eri puolilta Suomea. Nyt vaikuttaa siltä, että ympäröivä maailma alkaa vähitellen havahtua siihen, mitä täällä tapahtuu, ja tämä ilmenee esimerkiksi siten, että tällainen näyttely on pistetty pystyyn. Tietysti Underground. Nyt -näyttelyssä on esillä pelkkä jäävuoren huippu, ja loppuosa alakulttuurista – joku voisi sanoa jopa, että se ”todellinen underground” – muhii jossain aivan muualla.
Olet myös ollut mukana järjestämässä musiikkiklubi Kirnupiimää, joka kokoontuu seuraavaksi 20.12. Tammelan Kahvillassa, mikä jääkin viimeiseksi illanvietoksi kyseisessä kuppilassa sen vaihtaessa omistajaa. Miltä näyttää Kirniksen tulevaisuus?
Koska emme ole keksineet Kirnupiimälle täydellistä paikkaa, joka voisi mummolamaisessa kotoisuudessaan korvata Kahvillan, niin olemme kaavailleet, että Kirnupiimästä tulisi paimentolaisten lailla vaeltava klubi. Kirnupiimä järjestetään siis tulevaisuudessa eri paikoissa. Todennäköisesti Kirnupiimän säännölliset aikataulut hieman kärsivät, kun Kahvilla poistuu käytöstämme, mutta toisaalta tämä voi tuoda myös uusia mahdollisuuksia ja myös uusia kuuntelijoita klubille. Kirnupiimä tiedottaa tulevista käänteistä Facebookissa, joten kiinnostuneiden kannattaa käydä siellä klikkailemassa.
Maailmalla vuodelle 2016 on näytetty pitkälti keskisormea. Mitä sanottavaa sulla on kuluneesta vuodesta?
Vuosi on ollut noin henkilökohtaisella ruohonjuuritasolla tosi hyvä – on tapahtunut taas ihan sikanaan kaikkea ja jäänyt hyviä muistoja. Ensimmäisen puolikkaan vuodesta olin hommissa Galleria Rajatilassa, joka on mielestäni Tampereen kiinnostavimpia nykytaidegallerioita. Ollaan tutustuttu vuoden aikana mahtaviin uusiin ihmisiin ja artisteihin, ja Räjä Elektrik Millenium -multishow’ssa esiintyminen on ollut melko ikimuistoista. Kesällä oltiin soittamassa / häsläämässä / kantamassa TV-monitoreita Jättömaalla, IFEM:ssä ja Flow’ssa, syksyllä Höstfesteillä, ja järjestettiin kans Tapiolan työväentalolla ihka ensimmäinen oma Kirnupiimäfest. Guggenheim-projektz muuttui nelihenkiseksi bändiksi, kun saatiin Ilona Rantola rumpuihin ja Laura Ahvonen bassoon. Ja sit vielä tässä loppuvuodesta tuli Tampere Underground. Nyt -näyttely ja Ylen Tampere Tapes -dokumentti, ja niissä molemmissa oli siistiä olla mukana. Tiedän olevani ärsyttävän positiivinen ihminen, mutta tässä vuodessa on paljon juttuja, mistä voi olla kiitollinen, vaikkakin tietysti välillä se keskari on heilahtanut itselläkin.
Entä millaisia odotuksia tamperelaisen kulttuurielämän suhteen sulla on vuoden 2017 osalta?
No, harvemmin on kauheasti varsinaisesti mitään odotuksia, mutta juuri nyt toivon, että tulevan vuoden aikana järjestyisi Keltaisen talon tilalle jotain vastaavaa epäkaupallista tilaa Tampereen keskustaan, koska Keltsi jätti lähtiessään aika ison ja tyhjän aukon. Tuntuu oudolta, että kulttuuriväen täytyy aina vaatimalla vaatia tai jopa vallata itselleen tiloja, ennen kuin niitä heruu kaupungilta. Oma kulttuurielämäni sitten taas jatkuu varmasti yhtä railakkaana kuin ennenkin – ollaan suunnittelemassa jo uusia julkaisuja!
Kiitos, Tiina!
Tiinan kuva: Sami Sänpäkkilä
