Taidekäsityöläinen sekä Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n puheenjohtaja Taina Laaksonen kertoo meille mielenkiintoisia kuulumisia Senegalista, missä hän työskentelee taiteilijaresidenssissä kalannahan parissa – sekä puhuu huonoa ranskaa, pyyhkii hikeä ja tanssii sabaria.
Moi, Taina! Olet parhaillaan kuukauden reissulla Senegalissa, missä asut taiteilijaresidenssissä ja opetat paikalliselle yhteisölle kalan nahkan muokkaamista käsitöiksi. Kerro vähän tarkemmin, miten päädyit projektiin mukaan ja mitä kaikkea se pitää sisällään.
Päädyin projektiin New Yorkin kautta. Työskentelin viime vuonna Museum at the Fashion Institute of Technologyssa (MFIT). Haastattelin muotibloggaajia ympäri maailmaa Global Fashion Capitals -näyttelyn julkaisua varten. Yksi bloggaajista oli nigerialainen Fidelia, joka pitää Lagos Street Style -blogia. Kävimme kiinnostavia keskusteluja, jotka avasivat minulle aivan uuden näkymän Afrikkaan. Halusin tutkia asiaa lisää, mieluiten paikan päällä.
Silmiini osui sattumalta haku suomalais-senegalilaiseen Waaw-residenssiin. Olin jo aiemmin aloittanut kokeilut kalannahalla ja suunnittelin kalannahasta valmistettavaa mallistoa. Kun huomasin, että Saint Louis on kalastajakaupunki, yhdistin kaksi asiaa työn kautta: kokeilut kalannahan parkitsemisesta trooppisilla kaloilla ja Afrikkaan tutustumisen.
Taustalla on tietysti paljon muutakin: esimerkiksi se, että mieheni kalastaa, minkä vuoksi aikoinaan oli helppo aloittaa kokeilut kotoisilla hauen nahoilla. Perheen yhteisellä kalastusmatkalla Suomen ja Norjan Lapissa tutustuin sikäläisten museoiden kalannahkaa käsitteleviin tietoihin. Kalannahan parkitseminen luonnosta saatavilla aineilla sekä käyttö vaatetuksessa ja käyttöesineissä on alun perin arktinen käsityötaito. Toimin Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Moduksen puheenjohtajana. Tulevan näyttelymme teemana on nahka, joten aihe on ajankohtainen sitäkin kautta. Viime viikonlopun Kädentaidot-messuilla oli esillä SQIN-näyttelymme pilottiosasto.
Työskentely residenssissä sisältää oman mallistoni suunnittelua, materiaalikokeiluja kalojen nahoilla, yhteistyötä muiden residenssitaiteilijoiden kanssa, näyttelyn valmistelua Gallerie Ethiopiquesiin, paikallisen käsityöperinteen tutkimista ja tutustumista käsityöläisiin (mikä on mahdollista / mikä ei). Opetustyö on minulle yhtä lailla oppimista paikallisesta perinteestä ja kulttuurista. Kävin tänään tutustumassa käsityöläiskylään, jossa on sukupolvien ajan valmistettu käärmeennahkoja, ja opin heiltä valtavasti uutta! Teen täällä myös yhteistyötä HAMKin jalkinesuunnittelun osaston kanssa. Heillä on meneillään Exotic leathers -kurssi. Keskustelemme oppituntien aikana Skypen välityksellä.
Olet ehtinyt olla Senegalissa nyt jo jonkin aikaa. Miten siellä menee?
Rennosti! Asun katolla olevassa huoneessa, josta on mahtava näköala sekä Senegaljoelle että merelle. Päivittäin puhun paljon huonoa ranskaani, pyöräilen edestakaisin kalanahka-asioilla ja pyyhin hikeä. Musiikki soi, ja se on hyvää. Residenssissä on seitsemän taiteilijaa maailmalta (Ranska, Itävalta, USA, Sveitsi, Espanja, Hollanti). Otamme yhdessä sabar-tanssitunteja paikalliselta opettajalta, joka saapuu tiistaisin kattoterassille rumpuryhmänsä kanssa. Se on ylellisyyttä!
Teen paljon kenttätutkimusta kalastajien, ravintoloiden ja parkitsijoiden luona. Tutkimuksessa on luonnontieteellis-teknologinen suuntaus mutta myös kulttuurintutkimuksellinen ote. Aika kuluu pääosin residenssin piirissä, koska täällä on työn lisäksi hauskaa ja kiinnostavaa seuraa! Koko ajan tapahtuu paljon. Residenssin pitäjät Jarmo Pikkujämsä ja Staffan Martikainen ovat maailman parhaita isäntiä! Jarmon blogista voi muuten lukea lisää kalannahkaprojektista.
Asut Saint-Louis’ssa, joka on entistä Ranskan siirtomaa-aluetta. Millainen paikka se on?
Wolofinkieliseltä nimeltään kaupunki on Ndar. Kolmannes kaupungin asukkaista saa elantonsa kalastuksesta. Kaloja käsittelee naisten ammattikunta Transformatrice de poisson. Valtaosa väestöstä on islaminuskoisia ja pienempi osa kristittyjä, mutta kaikki uskovat edelleen myös animistiseen luonnon uskontoon. Tampereen kokoinen kalastajakaupunki sijaitsee Senegaljoen suistossa Atlantin rannalla. Tälläkin delta-alueella on oma rikas musiikkiperinteensä ja vilkas kulttuurielämä. Saint Louis on rannikkokaupunki ja ikivanha kauppapaikka, eli täällä osataan kyllä pyörittää ostajaa! Osataan tietysti myös palvella. Perinteet istuvat lujassa. Alkuperäisin osa Saint Louis’ta on Guet Ndar -niminen kalastajien asuinalue kapealla kannaksella. Guet Ndar vajoaa hiljalleen mereen sekä ilmaston lämpenemisen että maankaivutöiden vaikutuksesta.
Mitä kaikkea vielä odotat Senegalissa olo ajaltasi? Mitä toivot tarttuvan mukaan kotiin tuotavaksi?
Odotan juuri nyt Takeifan konserttia ensi viikolla Institut Francais’ssa. Enkä millään malta odottaa, että saisin pian nähdä ensimmäiset koekappaleet mallistoni tuotteista! Haluan myös tietää vielä lisää animistisista voimista, joita kaloilla uskotaan olevan. Mielenkiinnolla odotan, millainen on näyttelyn tuotantoprosessi täällä. Kuulemani mukaan asiasta kannattaa tiedottaa vasta edellisenä päivänä, muuten asia ehtii unohtua. Aikakäsitys on osin erilainen kuin Suomessa.
Odotan paljon siltä yhteistyöltä, mitä teen muiden residenssitaiteilijoiden kanssa näyttelyn yhteydessä: Isabel Peterhans piirtää muotokuvia kalannahan käsittelyyn osallistuneista henkilöistä, ja Patrick Bonato kuvaa koko prosessin sarjakuvana! Piirrokset tehdään todennäköisesti graffiteina suoraan gallerian seiniin. Siitä tulee hauskaa!
Kotiinpaluuta odotan tietysti, mutta myös mahdollisuutta palata Afrikkaan joskus takaisin. Mukaan toivon ottavani jotakin jakamisen kulttuurista, joka on yleensä tallella suurien perheiden maissa – niin täälläkin. Vakavuutta hiukan vähemmän. Ei siihen kuole, vaikka vahingossa hymyilee vieraille ihmisille!
Palaat lopuksi hetkeksi kotimaan kamaralle. Millaisia töitä teet Suomessa? Missä töitäsi voi nähdä?
Teen paljon projektitöitä: kansainvälisiä projekteja taiteen ja kaupallisuuden vaarallisella rajalla. Toimin näissä joko suunnittelijana tai tuottajana. Aiemmin opetin muotoilualan korkeakouluissa Helsingissä. Muotoiluyhdistyksessä toimin puheenjohtajana eli ideoin alueellista toimintaa. Viimeisin toteutunut idea on SQIN-näyttelyn verkkokauppa. Senegalissa suunnitellut tuotteeni tulevat myös aikanaan tähän verkkokauppaan.
Töitäni on nähtävänä digitaalisissa paikoissa: Rakennuskulttuurikeskus Piiru on restauroinut Uittoyhtiön talon Pispalassa ja siitä prosessista kertova verkkojulkaisu on tulossa lähiaikoina. New Yorkin -projektini on nähtävänä MFIT:n verkkosivuilla.
Olen hiukan huono dokumentoimaan omia töitäni, mutta joitakin aiempia näyttelyitäni on Pinterestissä. Kun palaan Tampereelle, alan valmistella isoa työtä, jonka voi toivottavasti nähdä myös fyysisesti kaupunkitilassa parin vuoden päästä.
Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on muotoilijana?
Edelliseen viitaten: kaupunkimuotoilu kiinnostaa minua kovasti! Se on uusi alue tuotemuotoilun rinnalla. Ja ennen kuin kysyt, kerron, että kaupunkimuotoilu (urban design) on monialainen käytäntö ja eroaa kaupunkisuunnittelusta esimerkiksi siten, että siinä ei päätetä kaavoituksesta vaan ajatellaan jo asukkaiden arkea mm. maisema-arkkitehtuurin ja palvelumuotoilun näkökulmista.
Kiitos, Taina!
