Kuvataiteilija Sanni Weckman herätti viime keväänä huomiota työstämällä Taidekeskus Mältinrannassa jättimäistä kuvakudosta, joka esitti hänen isoäitiään Hilleviä. Syksyllä kuvataiteen maisterin opinnot Aalto-yliopistossa aloittava taiteilija inspiroituu vanhoista valokuvista ja tutkii parhaillaan uusia tekniikoita.
Moi, Sanni! Piirrät ja maalaat, mutta teet myös veistoksia, videota ja valokuvaat. Mikä tekniikka on sinulle kaikista mieluisin?
Ominaisinta ja tutuinta itselleni lienee piirtäminen ja maalaaminen, mutta liikun jatkuvasti kohti suuntaa, jossa tekniikka ei ole lähtökohta tai edes pääasia. Yhdistävä tekijä töissäni on yleensä ihmisen kuva, ja taiteessahan se on yksi yleisimmistä aiheista kautta aikojen. Tekniikoita vaihdellen saan uusia ulottuvuuksia tutun asian näyttämiseen uudella tavalla. Hyppään pelottomasti uusiin tekotapoihin ja välineisiin ja yritän saada kuvan aiheen ja käyttämäni tekniikan keskustelemaan keskenään.
Mikä sinua inspiroi, ja mitä haluat taiteellasi sanoa?
Tässä yhteiskunnassa ihminen on ympäröity loputtomalla virralla kuvallisia ärsykkeitä: mainoksia, internet-sisältöä, liikkuvaa kuvaa, kännykkäkuvia… Suurin haasteeni ja samalla tavoitteeni on saada joku pysähtymään edes hetkeksi tämän valtavan virran keskellä. Minulle taiteen tärkein tehtävä ei ole välittää yksittäistä sanomaa vaan herättää tunnetta. Tunnereaktion myötä toivottavasti tavoitan katsojassa jotain, mikä muuten olisi jäänyt piiloon.
Käytän usein kuvieni lähtökohtina vanhoja valokuvia, joita kerään antiikkikaupoista, jäämistöistä, kirpputoreilta ja perheeni varastoista. Koen vanhat kuvat ajankohtaisiksi ja samaistuttaviksi, sillä vaikka kuva olisi otettu 100 vuotta sitten, ei yhteiskunta ole mielestäni pohjimmiltaan muuttunut. Voimme katsoa menneisyyteen ja silti nähdä nykypäivän: ihmisen vuosikymmenten takaa, jolla oli samat toiveet ja samat murheet kuin meillä.
Teit keväällä suurta kuvakudosta Hillevi-mummosi kunniaksi. Mihin valmis teos päätyi?
Teos oli esillä TAMK:in kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttelyssämme Taidekeskus Mältinrannassa, jossa toteutin sitä performanssina. Kudonnan edistymistä siis pystyi seuraamaan galleriassa. Kudos on kooltaan noin kolmemetrinen, joten sitä ei ollut tarkoituskaan saada lyhyen näyttelyn aikana valmiiksi. Teos on siis yhä kudontavaiheessa, ja se on tällä hetkellä asunnossani. Työhön hitsailtiin isäni ja perhetuttuni avulla jättimäiset saranat, jotta jättimäinen kehys mahtuu pakettiautoon. Oli todellinen onnenpotkaisu, että uuden asuntoni huonekorkeus riitti teokselle. Kudonta siis jatkuu pikkuhiljaa, ja sen valmistuttuessa syksyn myötä työ menee esille muun muassa Taide- ja museokeskus Sinkkaan Keravalle ja muihin näyttelyihin.
Oletko ajatellut jatkaa kutomista nyt, kun olet päässyt alkuun?
Kudotun työni yksi lähtökohta oli ensikertalaisen innostuksen sisällyttäminen teokseen, sillä minulla ei ollut kokemusta kutomisesta. Jos alkaisin nyt kutoa, luulen että ensikertalaisen into muuttuisi perfektionistin stressiin. Mitä enemmän kutomisesta tiedän, sitä enemmän vaadin itseltäni. Lähiaikoina siis kutomista ei ole tiedossa, mutta myöhemmin saatan palata tekniikkaan ja yhdistellä sitä johonkin.
Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla?
Tällä hetkellä suunnittelen teoksia ensi vuosien näyttelyihin ja tutkin uusia tekniikoita. Siirryn toisenlaisiin materiaaleihin, ja olen tutkinut muun muassa, miten kukkia kuivataan ja miten ne kestävät ajan kanssa valon vaikutusta. Luultavasti kukistakin on tulossa jokin suuri teos, mutta kuten kuvakudoskin, teoksen suunnittelu- ja alkuvaiheet vievät kuukausia. Syksyllä aloitan kuvataiteen maisterin opinnot Aalto-yliopistossa.
Mikä Tampereella on parasta juuri nyt?
Tampere on ihana kesäkaupunki, ja itselleni parasta antia ovat arkkitehtuuri, puistot ja rannat. Kulttuurin puolesta varman nykytaidekattauksen takaa Galleria Rajatila. Uutta ja raikasta nuorta taidetta löytyy taas Epilästä Tampereen Taidehallin porukalta ja heidän Yösäilö-vitriinigalleriastaan.
Kiitos, Sanni!
Tutustu Sannin töihin täällä.
Kuva: Nora Hurd
Kuva teoksesta Hillevi
