Pekko Käpin musiikissa on ”pimeetä ainetta ja hikee”. Persoonallinen muusikko soittaa jouhikkoa ja kiertää toisinaan myös maailmaa KHHL-bändin kanssa. LE COOL pääsi jututtamaan Pekkoa, joka kertoi, millaista musiikkia itse kuuntelee ja millaisia asioita hänen seuraava levynsä käsittelee. Selvisipä myös, mistä saa kylän parhaan tupla-espresson.
Moi, Pekko! Soitat jouhikolla. Miksi olet valinnut juuri kyseisen soittimen, ja miten olet sitä alun perin päätynyt soittamaan?
Myöhäisteininä kyllästyin musiikillisiin tekemisiini ja aloin aktiivisesti etsiä uusia näkymiä. Käsiini osui sattumalta artikkeli suomalaisista kansansoittimista, jossa kuvailtiin ytimekkäästi outoa karjalaista jousilyyraa. Tuo kolmekielinen soitin, jota soitetaan jousella, jossa ei ole edes otelautaa, ja jonka kieliä sormitetaan sormien selkämyksellä vaikutti oitis kummalliselta ja kiehtovalta. Hetki oli hyvin “herätyksellinen” ja ryhdyin heti etsimään moista soitinta, mikä ei sitten ollutkaan ihan yksiselitteisen helppoa. Kun vihdoin sain jouhikon käteeni, sen ääni puhutteli minua heti ja tiesin, että tällä pärjään lopun ikääni. Jouhikolla on omituinen historia. Se päätyi viikinkikuninkaiden sylistä yhteiskunnan alimman kastin polvien väliin, ja soittimia poltettiin jopa roviolla.
Musiikissasi yhdistyvät rock, blues ja kansanmusiikki. Miten itse kuvailisit musiikkiasi?
Hmm… Nerokkaaksi?! Ainakin siinä on pimeetä ainetta ja hikee.
Millaista musiikkia tykkäät itse kuunnella? Mistä vaikutteesi tulevat?
Viime aikoina olen kuunnellut hieman huolestuttavan intensiivisesti vuorotellen repeatilla Roky Eriksonin ”Mine mine mind” -kappaletta, Jerry Garcian ”Sugaree”-piisin eri variaatioita sekä Motelli Skronklen ”Eläimet ja säästäväisyys” -lauluteosta. Myös O Samuli A:n ”Ei vittu kytät” on ihana. Lisäksi koomikko Joey ”Coco” Diazin podcastit ovat kovassa kuuntelussa, sen turinointi on hyvin musiikillista.
Vaikutteet tulevat mistä sattuu. Jos korviin valuva musiikki samalla repii ja hyväilee sielua, on sitä mukava kuunnella, ja se vaikuttaa jotenkin myös omiin juttuihin. Olkoon se sitten vietnamilaista runolaulua tai sitten elektroonista surinaa tai Ville Leinosta. Lisäksi ei haittaa, jos kulloinkin kuunneltavasta musiikista tulee jotenkin selittämättömän syntinen ja hämmentynyt olo, niinku vaikkapa Bunker Hillin ”The Girl Can’t Dance”- tai Laura Moision “Valheet vuoreksi kasaantui” -piiseistä.
Sinä ja KHHL olette keikkailleet reippaasti myös ulkomailla. Otetaanko musiikkisi paremmin vastaan Suomessa vai maailmalla?
Maalla ei ole väliä. Marginaalimusiikeilla on kiihkeät kuulijansa ympäri maailmaa, eikä laulukielikään haittaa, koska artikuloin joka tapauksessa epäselkeästi. Aina olemme jättäneet kuulijoihin lähtemättömän ja iloisen merkin riippumatta maantieteellisestä sijainnista tai venuesta.
Millainen kesä sinulla on tiedossa? Onko luvassa kovasti keikkoja?
Kesä on työntäyteinen, mutta melko laikukas. KHHL-keikkojen ohella sävellän ”Räähkän luku” -nimistä kauhunukketeatterimusikaalia, harjoittelen uutterasti kuumia tanssiliikkeitä Anne-Mari Kivimäen ”Maailmanlopun maanitus” -telttahäppeninkiin. Saksofonisti Hepa Halmeen kanssa harjoittelemme niin ikään uutterasti Konsta Jylhä -kilpailuun. We are the Champions! Loppukesästä lisäksi fiittaan Amorphis-yhtyeen keikalla.
Uusin levysi on viime vuonna julkaistu Sanguis meus, mama! Onko seuraava levy jo tekeillä, ja millaista musiikkia olet viime aikoina tehnyt?
On on! Kesällä viimeistellään uutta Pekko Käppi & K:H:H:L -levyä, jolle on syntynyt ihan liikaa kappaleita. Haaveilen tuplalevystä, mutta luultavasti työryhmän muut jäsenet ja levy-yhtiö torppaavat idean. Levylle on tulossa uhmakkaasti lannetta eri nopeuksilla keinuttavia piisejä, jotka käsittelevät muun muassa oksien, puiden ja kuolleitten luiden käyttöä maagisiin rituaalitarkoituksiin, kaiken korventavaa moniselitteistä lempeä, suomalaisten ikiaikaista tyhmyyttä sekä äitiä.
Mikä on parasta Tampereella juuri nyt?
Pyynikin ylämäet, mielipuolinen Lauri Viita, Telakan Tuomas Luukkosen tekemä tupla-espresso sekä Telakan terassin syreenipensaiden suoma viilentävä varjo ja taustalla rupattelevat papparaiset.
Kiitos, Pekko!
Seuraa Käpin kuulumisia täällä ja täällä.
Kuva: AJ Savolainen
