Nalle Mielonen tuntee kauhun. Hän on harrastanut genreä pienestä pitäen ja myös elokuvantekijänä ja käsikirjoittajana hän on puuhannut kauhun kanssa jo useamman vuoden ajan. Lisäksi mies on taitava graafikko, jolta irtoavat muun muassa logot kauhuteemaisille urheilujoukkueille. Nalle kertoi meille, millainen kauhu häntä kiinnostaa ja myös sen, missä kauhun maailmassa tällä hetkellä liikutaan.
Moi, Nalle! Olet tehnyt lyhytelokuvia kauhun saralla. Miksi kauhu kiinnostaa sinua, ja millainen kauhu on omasta mielestäsi parasta?
Olen lapsesta saakka tykännyt kauhusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Lapsena olin aika ujo, pelkäsin oikeastaan ihan kaikkea ja näin todella hirveitä painajaisia. Kuulostaa ehkä vähän nurinkuriselta ruokkia pelkotilojaan katsomalla kauhuelokuvia ja ahmimalla muutenkin tietoa kaikesta ”oudosta”. Myöhemmin olen miettinyt asian niin, että ehkei kauhu oikeastaan kasvattanut mitään lapsuuden ahdistuksia vaan auttoi minua käsittelemään niitä. Pelon kokeminen hallitussa ympäristössä voi opettaa laittamaan kuriin myös sellaisia pelkoja, joita emme pysty niin helposti elämässämme hallitsemaan. Ehkä olen myös löytänyt kauhusta samaistumispintaa siihen, kun olen kokenut itseni nuorena jotenkin oudoksi tai ulkopuoliseksi. Sitähän esimerkiksi monet klassiset hirviöhahmot juuri edustavat: ulkopuolisuutta ja toiseutta. Ja totta hitossa minä kuuluisin mieluummin samaan sakkiin Draculan kuin Van Helsingin kanssa!
Itselläni on erityinen rakkaus 70-80-lukujen kauhua kohtaan. Myös italialainen pelottelu on lähellä sydäntä. Vaikka väkivalta väkivallan takia tai pelkkä verellä mässäily eivät varsinaisesti ole minun juttujani, tuon ajan leffoissa ne antaa paljon helpommin anteeksi. 80-luvulla oli vielä jotain tabuja rikottavana. Nykyään niitä on vaikeampi löytää. Siksi nykyleffoilta odottaa ehkä sisällön puolesta vielä enemmän kuin 30 vuotta vanhoilta elokuvilta. Halpa säikyttely ja veren lennättäminen on jotain, mitä kuka tahansa voi tehdä. Aidon pelontunteen luominen on paljon vaikeampi juttu. Siinä hyvä tarina ja hyvin kirjoitetut hahmot vievät jo pitkälle ja voivat nostaa pienemmänkin budjetin leffan ihan toiselle tasolle. Loppujen lopuksi parasta kauhua on kai siis elokuva, jossa sisältö, käsikirjoitus ja ohjaus ovat kohdillaan ja joka parhaassa tapauksessa myös onnistuu aidosti pelottamaan katsojaansa. Toki nämä voisivat kai olla minkä tahansa hyvän elokuvan kriteerejä. Kaikki paitsi tuo pelotteluosuus. Jos koko perheen komediasi aiheuttaa katsojissa syvää pelon tunnetta, olet ehkä tehnyt jotain väärin.
Kauhukerronnassakin tietyt asiat ovat välillä suositumpia kuin toiset. Viime vuosina pinnalla ovat olleet zombiet. Minkä luulet olevan seuraava kova juttu kauhussa?
Viime aikoina erilaiset yliluonnolliset aiheet ovat selkeästi nostaneet suosiotaan. Kummitukset, poltergeist-ilmiöt, noituus ja okkultistiset aiheet. Viimeksi paholaisella peloteltiin 80-90-lukujen taitteessa, kun Saatana ja saatananpalvojat olivat äkkiä pesiytyneet joka ikiseen nurkkaan, jopa vuokravideoiden kansien sisään. Ehkä tässä ”taantumassa” on jotain, joka on herätellyt näitä aiheita taas uudestaan eloon. Aihepiiri lukeutuu omiin suosikkeihini, joten on ollut ilo nähdä pimeyden voimien palaavan valkokankaalle. Hyviä haunted house -leffoja tuskin koskaan voi olla liikaa!
On ollut erityisen piristävää nähdä yhä enemmän hyvin kirjoitettuja, eheitä naishahmoja, jotka monesti myös nousevat tarinan päähenkilöksi tai sankariksi. Kentälle on myös tullut uusia mielenkiintoisia naisohjaajia, kuten vaikka Jennifer Kent tai Hélène Cattet. En tiedä, voidaanko tässä puhua varsinaisesti mistään trendistä, mutta ehdottomasti kyseessä on kehityssuunta, jonka toivoisi jatkuvan.
Viime vuosikymmenellä ultraväkivaltaiset kauhuelokuvat ja ns. kidutusporno olivat hetken aikaa iso hitti. Vaikka en varsinaisesti toivoisikaan tämän kipinän syttyvän uudestaan, en olisi siitä laisinkaan yllättynyt. Tämänhetkinen maailmanpoliittinen tilanne saattaa olla aivan omiaan heijastumaan juuri kauhuun varsin graafisella tavalla.
Mitä sinulla on viimeksi ollut työn alla elokuvarintamalla?
Viimeisin valmistunut projekti on käsikirjoittamani lyhytelokuva Niin metsä vastaa, jonka Aino Suni ohjasi. Toimin siinä myös valaisijana ja graafikkona. Elokuva kuvattiin Saaremaan metsissä viime syksynä ja se valmistui viime vuoden loppupuolella, mutta sai vielä viimeisen äänimiksauksensa nyt. Se oli itselleni mielenkiintoinen projekti muun muassa sen takia, että kyseessä oli ensimmäinen oma käsikirjoitukseni, jota en itse ohjannut. Työskentelytapa oli muutenkin hieman erilainen, sillä käsikirjoituksen pohjana toimi yhdessä rajatut raamit, kuten jo ennalta päätetty kuvauspaikka ja se, että näyttelijöitä olisi vain kaksi. Tarkoitus ei ollut erityisesti lähteä kirjoittamaan kauhua, mutta jotenkin homma lipsahti omissa käsissäni taas sille puolelle.
Niin metsä vastaa ehti jo voittaa IIK!-kauhuelokuvafestivaaleilla parhaan lyhtyelokuvan palkinnon viime marraskuussa, ja se nähtiin juuri Helsingissä kevään Night Visionsissa sekä Tampereella Cinemadromessa Savage Streets -elokuvan alkukuvana.
Tällä hetkellä työstän lyhytelokuvan käsikirjoitusta yhdessä ystäväni kanssa. Juttu on sen verran alkuvaiheessa, etten viitsi siitä sen enempää paljastaa, mutta jonkunlaisen body horrorin ympärillä siinä pyöritään.
Millaisen elokuvaprojektin haluaisit kaikkein mieluimmin päästä tekemään?
Tietysti pitkän elokuvan tekeminen olisi sellainen, mihin joskus haluaisi päästä käsiksi. Erityisesti kauhun. Lähipiiriini kuuluu paljon lahjakkaita elokuvantekijöitä, joiden kanssa on tullut tehtyä tavalla tai toisella töitä erilaisissa projekteissa jo melkein kymmenen vuoden ajan. Elokuvan tekeminen on kuitenkin pitkälti yhteistyötä ja monen erilaisen yksilön yhteisen työn tulos. Siksi olisikin mahtavaa päästä tekemään pitkää leffaa juuri näiden ihmisten kanssa. Kauhu – kuten muutkin fantastisemmat genret – ovat meillä Suomessa vieläkin aika lasten kengissä. Tietysti toivon, että voisin jollain tavalla omalla työlläni olla mukana kehittämässä suomalaista genre-elokuvaa ja nähdä, mihin sen potentiaali yltää. Koska potentiaalia siinä ehdottomasti on – se vain pitäisi saada valjastettua.
Teet myös erilaisia kuvitustöitä. Kerro vähän niistä. Mistä ideat niihin tulevat?
Olen sellainen sunnuntaipiirtelijä, joka on kiinnostunut aika monenlaisista jutuista. Logot, tatuoinnit ja leffajulisteet lienevät suosikkihommiani. Muutama vuosi sitten innostuin urheilujoukkuelogoista ja kehitin paremman puutteessa sarjan nimeltä Horror Sports, jossa suunnittelen kauhufiktiossa, lähinnä leffoissa ja kirjoissa esiintyville fiktiivisille kaupungeille urheilujoukkueiden logoja, tyyliin Amity Island Jaws. Se on sellainen ihan omaksi huvitukseksi kehitetty projekti, mutta ehkä osittain sen ansiosta olen saanut lyötyä läpi muutaman logosuunnitelman myös ihan oikeille urheilujoukkueille. Esimerkiksi Suomen miesten roller derby -maajoukkueen logo on minun käsialaani.
Rakastan erityisesti 60–80-lukujen leffajulisteita ja haen paljon ideoita tuon ajan kuvastosta ja värimaailmasta. En itse juurikaan pelaa valokuvien kanssa suunnitellessani elokuvajulisteita, joten tuon ajan julisteet ovat siksikin luonnollinen inspiraation lähde.
Kerro vielä, mikä on parasta Tampereella juuri nyt.
Yksi parhaimpia juttuja Tampereella on tietysti elokuvateatteri Niagara! On aivan mahtavaa, että meillä on tässä kaupungissa oma elokuvakeskus (PEK) ja sillä elokuvateatteri, jonka ohjelmisto on järjestään laadukasta ja joka tarjoaa paljon erikoisnäytöksiä ja vaihtoehtoja ison ketjun tarjontaan. Niagaran kyljessä oleva ravintola 931 on myös mainitsemisen arvoinen. Hyvää ruokaa, rento ilmapiiri ja Tampereen hauskimmat pubivisat: Parrakas pörröinen leffavisa ja Trivia Dolorosa, kumpikin noin kerran kuussa. Tampere on muutenkin hyvää maastoa visailusta pitäville. Edellä mainittujen lisäksi voin suositella ainakin Elokuvakerho Monroen leffavisaa, joka järjestetään joka keskiviikko ravintola Artturissa.
Kiitos, Nalle!
Nallen lyhytelokuvia voit tsekkailla täältä ja muita graafisia töitä löydät täältä.
