Mira Vanttaja & Hanna Virkamäki-Repo

Mira Vanttaja ja Hanna Virkamäki-Repo pyörittävät tamperelaista Uhana Design -vaatemerkkiä. Mallistoista löytyy trendikkäitä ja leikkisiä, kotimaisuutta ja ekologisuutta korostavia vaatteita koko perheelle. Ihana Uhana on hyvän mielen merkki, joka tähyää myös ulkomaille. Uhanaa saakin jo Reykjavikista!

UHANA DESIGN: Mira Vanttaja & Hanna Virkamäki-Repo

Moi, Mira ja Hanna! Olen aina ajatellut, että nimi Uhana tulee siitä, kun jokin on ”uuh, niin ihanaa”, mutta vaikka Uhana onkin ihana, nimellä taitaa olla toisenlainen tarina…

Haha, ihan hauska mielleyhtymä tuokin. Mutta joo, Uhana-nimi tuli siitä, että Mira oli miettinyt aikaisemmin lastenvaatefirmaa nimeltä Uhana, sillä muutamat hänen kavereistaan olivat lapsena luulleet, että uhanalaiset eläimet tulevat paikasta nimeltä Uhana. (Myöhemmin meille kyllä selvisi, että sellainen paikka todella on Sri Lankassa!) Nimi kuulosti meistä hyvältä ja halusimme nimen, joka ei varsinaisesti tarkoita mitään. Uhanalla ollaan toisaalta viitattu hieman myös meidän alan uhanalaisuuteen.

Kertokaa vähän siitä, miten päädyitte perustamaan yhteisen vaatemerkin.

Opiskeltiin samaan aikaan samalla luokalla Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla, mutta ajatus yrityksestä alkoi kyteä vasta viimeisen vuoden aikana. Molemmilla oli jossain kohtaa ollut ajatuksena yritys, mutta kumpikaan ei ollut valmis perustamaan sitä yksin. Päätimme yhdistää vahvuutemme: Hannan kaavoitustaidot ja Miran kuosinsuunnittelutaidot. Kävimme vielä yrittäjyyden ammattitutkinnon Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa, jossa viimeistään löimme lukkoon idean yhteisestä vaatemerkistä.

Teidän vaatteitanne ja / tai korujanne saa jo liki kahdestakymmenestä kaupasta ympäri Suomea ja jopa yhdestä liikkeestä Reykjavikista. Upeaa! Hyvä tuote puhuu tietysti puolestaan, mutta olette varmasti tehneet myös töitä Uhanan tunnettuuden ja levinneisyyden eteen, vai?

Ennen kuin meillä oli vielä yhtään tuotetta valmiina, perustimme jo Facebook-sivut ja blogin. (Blogi tosin on jäänyt hieman taka-alalle aikataulusyistä.) Myöhemmin otimme käyttöön myös Instagramin, jota päivitämme suhteellisen ahkerasti. Saatiin hyvä vastaanotto jo yrityksen alusta alkaen, kiitos ihanien ystävien ja meidän ensimmäisten asiakkaiden, joten uskoimme merkkiimme vahvasti. Aluksi meillä oli vain pari jälleenmyyjää Tampereella ja yksi Helsingissä, mutta hyvin nopeasti saatiin yhteydenottoja muistakin liikkeistä. Emme ole itse ottaneet yhteyttä kuin pariin liikkeeseen. Markkinoinnin suhteen on vielä paljon tehtävää ja ideoitakin olisi, kun vain ehtisi kaiken toteuttaa!

Mikä Uhanassa on ”se juttu”?

Haluamme tuotteidemme ja omien persooniemmekin välityksellä luoda hyvää mieltä. Valmistamme laadukkaita tuotteita, joiden tarkoituksena on tuoda iloa ihan siihen perusarkeen. Haluamme myös kertoa avoimesti tuotteen taustoista ja olemme kertoneet asioita, joita osa yrityksistä saattaisi pitää liikesalaisuuksina. Ihan lähtien hinnoista ja tuotantopaikoista.

Teidän korvakorunne ovat ainakin superihania – ja näyttävät hyviltä jokaisen käyttäjän korvissa. Onko teillä itsellänne jokin ehdoton suosikki tuotteistanne?

Mira: Itselläni merinovillakaapu on varmasti ollut käytetyin vaate, huppuhuivi käytetyin asuste. Kaapua käytän vuoden ympäri, koska Suomessa kesätkään eivät välttämättä ole ihan niin lämpöisiä. Toisaalta myös villalegginsit ovat nyt talvella olleet käytössä lähes päivittäin… Koruista itselleni toimii ne kaikkein isoimmat!

Hanna: Villalegginsit ovat olleet kaikkein ahkerimmassa käytössä talvella, huppuhuivi myös. Neuletakki on myös helppo ottaa mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Korusuosikit vaihtelevat, mutta pisaroita on tullut käytettyä varmaankin eniten.

Millainen on Uhanan uusi mallisto?

Kesän mallisto jatkaa viime kesän mallistoa hyvinkin samoilla linjoilla. Käytämme samaa kuosia, koska viime vuoden mallistoa tehdessä tuntui, että se jäi kesken, joten otamme nyt kaiken takaisin. Mallisto on hakenut inspiraatiota satumaailmasta, luonnosta ja metsän eläimistä. Vielä on mysteeri meillekin, mitä muuta mallisto tuo tullessaan… Meillä on ollut periaatteena, että pidämme samoja tuotteita/malleja mallistosta toiseen. Esim. talvimallistossa huppuhuivi oli nyt kolmannen kerran mukana, ja Hekla-legginsit ja Katla-mekkokin ovat olleet kahtena talvena. Toki haluamme myös jokaisessa mallistossa tuoda jotain ihan uutta.

Miltä muuten näyttää Uhanan tulevaisuus?

Tällä hetkellä meillä on ainakin hyvä fiilis! Tammikuussa kävimme Berliinissä haistelemassa uusia tuulia, vierailemassa messuilla ja katsomassa, josko sieltä löytyisi vaikka uusi jälleenmyyntipaikka. Kunhan saamme tuotannon pelaamaan jouhevasti, niin tarkoituksena olisi katsastaa ulkomaita hieman enemmänkin!

Vielä lopuksi: mikä Tampereesta tekee niin mahtavan paikan asua?

Tampereella on lämminhenkinen tunnelma ja ihania ihmisiä. Paikat on lähellä toisiaan ja ihmiset tekevät paljon yhteistyötä. Tampere on muuttunut ihan hirveästi etenkin designliikkeiden osalta näiden kahden vuoden aikana, jotka me ollaan nyt oltu pystyssä. Uusia liikkeitä on tullut monta lisää ja tuntuu, että ihmisten tietoisuus pienistä designmerkeistäkin on kasvanut.

Kiitos, Mira ja Hanna!

Tutustu Uhanaan täällä:
http://uhanadesign.fi
https://www.facebook.com/uhanadesign

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.