Supliikki- ja bilemiehen maineessa oleva räppäri Majuri eli Jussi Karvonen tekee yhä musiikkia asenteella, mutta tyylikkään herran siviiliminä on viime vuosina kokenut muutoksen. Aikuistunut Majuri on yhä hauska ja nokkela mies, mutta nyt musa on musaa, eikä kotiolojen tarvitse muistuttaa musiikkivideoiden meininkiä. Jatkossa Majuri Karvosen saattaa bongata myös telkkarista
Moi, Jussi! Miten kesäsi on lähtenyt käyntiin? Onko luvassa paljon keikkoja?
Kesä on lähtenyt hienosti käyntiin! Muutamia keikkoja on jo tehty, ja muutamia on tulossa vielä. Samalla on kynä sauhunnut ja biitit soinu himas uusien biisijuttujen parissa, vaikka vähän on kyllä writer’s blockiakin kieltämättä ollut. Mielenkiintoa kun on tv-, radio-, ja elokuvahommiinkin, niin oon niilläkin osastoilla vähän koetellut kepillä jäätä, ja jos jostain tärppää, niin varmasti saatte tulevaisuudessa kuulla. Mua kiinnostaa myös ura mainos- ja markkinointialalla, tän viihteen ja musan lisäksi, joten tiettyjä askelia oon ottanut myös siihen suuntaan. Toistaiseksi koetan kuitenkin keskittyä vaan musaan ja keikkoihin. Toki on tullut nautittua myös hyvästä säästä, hyvästä ruoasta ja vaan lepäämisestä ja olemisesta.
Olet hakenut mukaan Hottikset-ohjelmaan. Mistä ajatus siihen lähti?
Mua lähestyttiin viime kesänä mahdollisuudesta osallistua Hottikset-sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle, ja mähän kävinkin yhdessä jaksossa treffeillä ihanan ja kauniin Jonnan kanssa. Ratsastettiin hevosilla, mikä oli mulle ihan uus kokemus, ja pidettiin puistopiknikit. Ilmeisesti mä tein niin hyvän vaikutuksen ja jäin mieliin, ja kun kerkesin hauskasti aukoa päätäni Snapchatissakin sarjasta, niin mulle avautu tilaisuus hakea mukaan myös tänä vuonna. Mä tietty tartuin mahdollisuuteen kiinni ja netistä näkikin jo, että kävin pienissä koekuvauksissa ja -haastiksissa. Oli hauskaa nähdä, miten moni printti- ja digimedia asiasta uutisoi ja kuinka viraaliks se uutinen meni. Pääcastissa mua ei nähdä, sitä tuskin ois mun mielenterveys ja psyyke edes kestänyt, mutta ikinä ei tiedä, mitä muuta voi vielä tapahtua. Joten silmät ja korvat auki!
Olit mukana Elias Markkulan Manseräp-minidokkarisarjassa, jossa kerroit avoimesti kosteista vuosistasi. Miten Majuri on muuttunut niistä ajoista – niin musiikillisesti kuin muutenkin?
Manseräp-dokkarisarja jaksoineen on aivan mielettömän upea juttu, ja Elias Markkula on ehdottomasti lahjakkain kuvaaja/ohjaaja/käsikirjoittaja/editoija, mitä mä tiän, joten oli aivan mielettömän siistiä päästä mukaan. Kun se mun jakso kuvattiin, niin mä olin just käsittelemässä mun mittareilla pitkän parisuhteen ja avoliiton päättymistä, mun levytys- ja management-sopimusten päättymistä ilman ensimmäistäkään pitkäsoittoa, etääntymistä ja irrottautumista tietyistä sosiaalisista piireistä, retuperällä olevaa kuntoa, omilleen muuttamista taas ja tietynlaista yksin jäämistä ja mun alkoholin liikakäyttöö, joka näytteli roolinsa näistä jokaisessa. Se oli aika rankkaa yhtäkkiä tuoda esiin tollasta puolta itsestään ison yleisön eteen, kun mulla on aina ollut sellaset kulissit pystyssä, ja ihmiset tuntee ja tietää mut vaan niiden kulissien mukasena tyyppinä.
Samoihin aikoihin, kun aloin mun musauran hajonneista palasista rakentamaan taas uutta hommaa omakustanteena ja omalla firmalla, mä yritin paljon tätä asioiden käsittelyä pukea myös biisien muotoon, mut lopulta mä en julkasemattomiksi jääneitä demoja enempään pystynyt. Mun musa on tietynlaista ja mun täytyy hengitellä nää iän tuomat kasvukivut ulos muilla tavoilla. Siinä taas mä oon onnistunutkin mielestäni. Mä oon treenannut aika rankasti tässä parin vuoden sisällä, korjannut syömisiäni ja vaikeina aikoina hakeutunut ihan keskusteluterapiaankin. Oon osannut nauttia kyllä myös ihan treenaamattomuudesta ja herkuttelustakin. Mä olin 13 kuukautta täysin raivoraitis myös, ja vaikka mä en tällä hetkellä täysin absolutisti olekaan enää, on mun suhde päihteisiin ja niiden ympärillä pyörivään sosiaaliseen sirkukseen muuttunut pysyvästi.
Oon tullut sinuiksi introvertin puoleni kanssa ja pyrkinyt kasvaan pois lapsellisuuksista ja keskenkasvuisuuksista. En enää pyri miellyttämään ihmisiä tai mittaamaan itteeni jonkun ulkopuolelta tulevan arvon mukaan, vaan elän elämääni terveen omanarvontunnon, itsekunnioituksen ja itsevarmuuden kautta, ja teen asioita mistä nautin ja hyväksyn itseni sellaisena, kun mä oon välittämättä muista ihmisistä. Vaikka mun musassa sylky pysyy edelleen sylkynä, mä tiedostan nyt, että aikaisemmin se on ollut mulle hieman sellaista kompensointia, pakenemista ja roolia, ja mun sen myötä muodostama, paikoin väkisinkin ylläpidetty henkilöbrändi vuoti mun henkilökohtaiseen elämään vähän ikävin tavoin. Mulla piti olla aina se “Majuri ON”-nappi pohjassa, minne ikinä mä menin, ja musiikki ei pysynyt pelkkänä musiikkina. Nyt musa on pelkkää musaa, ja jos mä taas sit ihmisenä en sovi jonkun mielestä johonkin lokeroon, niin vitut siitä. Mä kasvatan himassa chilejäni, luen tietokirjallisuutta, viihdyn laatuelokuvien ja sarjojen parissa, kuntoilen sen mitä kuntoilen, skippaan päihteet, bimbot ja Breitlingit, ja jos se ei vastaa jotain räppistaran imagoo jonkun mielestä, vaikka kuinka biiseissäni keulinkin, niin se ei haittaa mua enää. Mä oon päästänyt irti ja mennyt rennosti eteenpäin jo. Mun läpät on lyriikkaa vaan, ja koska mä oon hauska ja nokkela mies, aitoa ja ominaista mulle edelleen.
Teit yhteistyötä legendaarisen Pate Mustajärven kanssa ”Tyytyväinen”-kappaleella muutama vuosi sitten. Kenen muun artistin kanssa haluaisit vielä tehdä yhteistyötä?
Sellasia unelmayhteistyöartisteja on olemassa täällä kyllä todella paljon. Pate oli kyllä loistava esimerkki sellaisesta legendaÄIJÄSTÄ ja ikonista, kenen kanssa oli aivan loistavaa päästä tekemään hommia. Veikkaan, että toista samanlaista tilaisuutta ei tule. ”Tyytyväisen” jälkeen kun alkoi tulemaan esiin paljon suomalaisten räpartistien ja vanhojen suomalaisten viihdetaivaan maineikkaiden kiintotähtien kollaboraatioita, niin uutuudenviehätys ja shokkiarvo ei olisi enää sama, jos mä nyt vaikka seuraavaksi tekisin biisin ja videon esimerkiksi Martti Syrjän kanssa.
Oman genreni artisteista ois huippua päästä tekemään monienkin tyyppien kanssa. Ensimmäisinä tulee mieleen Kube, Tippa-T, Töölön Ketterä, TKU Trap-äijät, Kalle Kinos, JVG, Nikke Ankara, Mikael Gabriel (uusiksi), Diison ja ylläripylläri Skandaali. Kaipa sitä valehtelis, jos ei mainittis Cheekkiä ja Elaakin. Ruger Hauerin, Brädin ja Timi Lexikonin kans joskus kollaboita demotettiinkin, mutta kun pelkiks demoiks jäi, niin mielelläni yrittäisin uudelleen. Kaikilla näillä on mun mielestä sikakova meininki, varsinkin kun astutaan niistä levy-yhtiöiden kanssa tehdyistä radiohittipopsinkuista tonne räppäämisen Off-Pisteelle, eli ns. Soundcloud/Mixtape-modeen, kun voi vaan antaa tulla, eikä turhia mietitä.
Kuitenkin pitää ymmärtää se, että mitä kovemman äijän kans sä haluat tehdä, niin sitä hyödyllisemmältä ja korvaamattomammalta sun itsesi pitää näyttää. Kun bisnestä ja vaihtokauppaa nää kaikki tälläset on, ellet oo ihan lähipiiriä, ja kukaan ei halua kerjätä. Ja kun suosio voidaan sulta ottaa silmänräpäyksessä pois, imagon riskeeraus by affiliation on ihan todellisuutta, joten monet unelmakollabot jää toteutumatta, jos ei oma nimi kanna eka. Sit jos sullon itellä hitti ja oot kuuma, ni kaikki tahtoo tehdä sun kans. Nää on kaikki tuttua mulle.
Kungaan-EP ilmestyi viime vuonna. Koska kuullaan täyspitkää albumia, vai oletko mieltynyt EP-formaattiin?
Viime vuonna tuli myös Ovrtrnt Season.01 -EP Skemin ja Young Huskyn kans, joka oli tosi kokeilevaa hommaa, ja Millionaire Menin tuottama ”Älä Pyydä Toistamaan” -single. Vaikka mä oon siitä pitkäsoitostani huutanu siitä asti, kun studiossa aloin tekemään vuonna 2004, niin epäilen, että sitä koskaan tulee. Ei ikinä kuitenkaan voi sanoa “ei ikinä”, niin kuin kuuluisa ja aikamme suuri filosofi Justin Bieber sanoi. Meikäläisen modus operandi on tässä vuosien saatossa tuntunut olevan se, että työstetään se 40–50 keskeneräistä demoa studion tietokoneelle, kulutetaan ja tuhlataan aikaa vuosia, ja ainoa, mitä saadaan aikaiseksi on liian hätäisesti loppuunvietyjä yksittäisiä biisiprojekteja, kun on ollut pakko reagoida johonkin julkaisuaikataulupaniikkiin tai muuhun markkinoinnilliseen deadlineen. Ja esimerkiksi järjestelmällinen ja jäsennelty levyn julkaisusuunnitelma on korvattu ”keksitään samalla, kun tehdään” -asenteella. Heti kun mä skarppasin vuonna 2015, niin sain omalla firmalla ja omakustanteena julkastua kolme musavideota, kaks EP:tä ja yhden sinkun. Se ei ollut ehkä paljoa eikä todellakaan helppoa eikä halpaa, ja monet päämäärät jäi saavuttamatta, mutta aikaisempaan työtahtiin verrattuna tervetullut muutos.
Iso shout out tähän väliin tamperelaiselle Premium-tuottajaduolle, joka löytyy Kungaan-EP:n takaa. Sinkkujen, maxi-sinkkujen, musavideoiden ja ep-levyjen julkaisu, eli pienempiä laadukkaita kokonaisuuksia tiiviimmällä frekvenssillä, ei ainoastaan ole markkinoilla tällä hetkellä vallitseva ja tehokkain käytäntö, vaan myös mulle itselleni sopivin tapa. Jos ja kun rahoitus ja markkinoinnilliset asiat saa kuntoon, niin mun kaltainen independent/free agent -artistikin voi onnistua. Vaikka pitkäsoitto ei olekaan enää formaattina “se juttu”, tulevaisuudessa on kyllä tulossa uusia biisejä ja videoita multa, mutta aikatauluista en osaa sanoo. Demoja ois tarkotus lähettää eri pien- ja sublabeleille myös. Levy-yhtiöajoilta studiolle jääneet biisidemot on kyllä jo niin auttamattomasti vanhentuneita, että joko teen ne kokonaan uusiksi tai sit kerään ne joksikin Soundcloud-paketiksi mun true faneille.
Mikä Tampereella on parasta juuri nyt?
Tampereella on tällä hetkellä parasta kesä, vesi, vihreys, naiset, hyvät ravintolat ja terassit, hyvä ruoka, Kauppahalli, mun chilit, oma koti, Premium-tuottajaduo ja tulevat Blockfestit!
Kiitos, Jussi!
Lue Majurista lisää miehen kotisivuilta ja Facebookista.
Kuva: Pekka Keränen
