Joskus, usein kesällä, cityihmisenkin voi vallata kummallinen halu pitää breikkiä kaupungista ja suunnata johonkin pöpelikköön. Onhan se vähän käsittämätöntä, mutta meille kävi niin ja lähdimme pikavisiitille Turun saaristoon. Kerromme nyt teille reissumme pääkohdat kuvien kera – päättäkää sitten itse, kannattaako sinne punkkien pesään lähteä.
Menomatka Turun suuntaan on koko lailla yhtä kiinnostava kuin kilo vapaavalintaista epäkiinnostavaa materiaalia. Kun pääsemme Saariston rengastielle ja ensimmäiseen pysähdyspaikkaamme, Paraisille, meitä jo hymyilyttää. Sattumoisin pikkupaikalla vietetään Paraisten päivää, ja väkeä ja menoa riittää. Parainen – tai siis Pargas – on tietenkin ruotsinkielistä rannikkoa, ja yli puolet asukkaista on ruotsinkielisiä. Ainakin asiakaspalvelussa työskenteleviltä taipuu suomi, mutta puheessa on hauska korostus ja seassa vilisee sanoja kummastakin kotimaisesta. Tulee kyllä selvä fiilis, että ei olla enää Mansessa. Jättekiva!
Me pistäydymme ensitöiksemme lounaalle viehättävään Café Hallonbladiin (Storgårdinkatu 1). Lounaspöytä notkuu näin lauantaipäivänäkin, ja lautasille kasaamme toinen toistaan herkullisempia salaatteja ja lämpimäksi ruoaksi kookosriisiä ja kanaa. Kyllä maistuu! Vehreällä ja hauskan rosoisella sisäpihalla nautimme vielä vanhanaikaiset pullakahvit. Niin, ja jäätelöä. Törkeän hyvää italialaista minttujäätelöä, joka ei ole vihreää eikä esanssinmakuista, vaan maistuu ihan oikealta tuoreelta mintulta. Nam! Nuolisimme kulhon, jos kukaan ei näkisi.
Ennen kuin jätämme Paraisen omiin oloihinsa viettämään päiväänsä, käymme vielä kerrassaan ihanassa sisustuspuodissa nimeltään Tre Små Rum (Kauppiaskatu 8). Lompakko kieltäytyy ottamasta matkaan kovin monia tavaroita. Haikeana siis jätämme hyvästit muun muassa näyttävälle tanskalaisvalaisimelle, mutta iloitsemme toki muista tuliaisista.
Paraisilta matka jatkuu kohti Nauvoa. Täällä päästään ensi kertaa meren kanssa kosketuksiin – ja lossien! Täälläpäin maata lautat siis ovat kiinteä osa tieverkostoa. Ne ovat maksuttomia ja niitä kulkee ympäri vuorokauden. Päiväsaikaan lauantaisin Paraisilta Nauvoon pääsee vartin välein, ja lauttamatka kestää sekin viisitoista minuuttia.
Päämääränämme on kaukana Saariston rengastien keskivaiheilla sijaitseva Mossala, joten ajaa posotamme Nauvon halki reippaasti ja hurautamme Korppooseen vievään lauttaan. Tälläkin välillä lossi liikennöi noin viidentoista kahdenkymmenen minuutin välein, ja ylitys kestää kymmenkunta minuuttia.
Seuraava lauttamatka onkin koko reittimme pisin: Korppoosta Houtskariin kestää puolisen tuntia. Tätä yhteyttä kannattaa jo hiukan suunnitella, sillä lauttoja menee harvakseltaan, ei edes kerran tunnissa. Lautalla on kahvila, joka kuitenkin lauantaina oli mennyt kiinni hämmentävän aikaisin.
Jatkamme vielä vain matkaamme yhä syvemmälle saaristoon, tuonne punkkien pesään, ja ennen kuin pääsemme Saariston Lomakeskukseen Mossalaan, saamme ajella kauniissa maalaismaisemissa ja ylittää veden vielä kahdesti lossilla.
Kun viimein pääsemme leirintäalueelle, taivaalle on kertynyt uhkaavannäköisiä pilviä. Edellämme ollut perhe päättää jättää uuden teltan korkkaamatta ja valitsee – ylihintaisen – mökin. Me puolestamme aiomme sinnillä testata edellispäivänä marketista hankitun teltan. Olemmekin teltta-alueen ainoat asukkaat. Eikä siinä mitään, onpahan oma rauha.
Teltta-alueen maaperä on suoraan saatanasta. Telttakepeille ei meinaa löytyä tukevaa koloa, ja pystyttäjien hermot ovat aika lailla katkeamispisteessä. Lopulta yösija kuitenkin saadaan kokoon, ja voimme alkaa nauttia kesäillasta. Ei hyttysiä, ei kännisiä karavaanareita, vain kaunis ja rauhallinen luonto. Eikä sitä uhkaavaa sadettakaan koskaan tule.
Menemme rantakallioille katsomaan merta ja ihailemaan auringonlaskua. Kamera on jo pantu pois, kun ehkä yksi upeimmista koskaan näkemistämme auringonlaskuista levittäytyy eteemme. Taivaanrannan taa painunut aurinko kultaa meren ja horisontin ja heittää pilvenhattaroihin vaaleanpunaiset ja lilat reunat. Kyllä joskus kannattaa lähteä Tamperetta edemmäs, jos ei nyt kalaan, niin ainakin reissuun.
Nuotion hiivuttua urbaani otus painuu kupolitelttaansa, ummistaa silmänsä ja näkee raikkaassa ulkoilmassa ja meren aaltojen kohinassa unta ehkä korttelikahvilansa lattesta tai kulmakuppilan käsityöläisoluesta – niitä kuitenkaan kaipaamatta, odottavathan ne siellä sitten.
Hiukan viileän yön jälkeen heräämme siihen, kun aurinko kuumottaa telttaa. Kun viimeisetkin unenrippeet on saatu karistettua ja aamukahvit hörittyä, lähdemme kiipeämään kallion päällä sijaitsevaan, jäkälien ja havupuiden keskellä kohoavaan näkötorniin. Kavuttuamme vuonna 2011 valmistuneen tornin paikoitellen huteratkin portaat ylös seisomme 40 metrin korkeudella merenpinnasta. Aurinkoinen merimaisema levittäytyy kauttaaltaan ympärillemme. Kyllä kannatti, sitä miettii ihminen.
Sitten on aika lähteä kotimatkalle. Heti Houtskarissa teemme pienen kiertolenkin Näsbyn vierasvenesatamaan ja Grill Café Skageniin (Näsbyvägen 190). Paikka on vaatimaton eikä mitenkään viehättävä – paitsi että se on saaristossa – mutta ruokaa sieltä saa. Satamassa kelluu yksi miljoonavene. Tilaamme burgerit, jotta kestämme tämän kaiken. Ne eivät ole maailman parhaat, mutta kuitenkin hyvät ja täyttävät.
Enää on edessä sama reitti takaisin kohti kotia, ja matka on piinaavan pitkä. Mossalasta voi myös jatkaa koko rengastien loppuun, mutta sillä reitillä lauttoja liikkuu selvästi harvemmin ja Houtskari–Iniö-lautta on maksullinen.
Etäisyys Mossalasta Tampereelle on liki kolmesataa kilometriä, ja odotteluineen kaikkineen aikaa menee tuntitolkulla, paluumatka kun muutenkin tuntuu aina menoa pidemmältä ja ankeammalta. Päässä soi repeatillä ”viimeiset viisi kilometriä” ainakin kahdensadan kilometrin ajan. Miksi?!?
Kotiin on kuitenkin kiva aina palata, ja reissussakin ihmisen hyvä olla. Onneksi voi tehdä molempia. Etenkin kesällä.
P.S. Punkkisaldo: 0.
