Hetkinen! Miestä, joka meinaa perustaa uuden uskonnon, pitää ehdottomasti haastatella. Tampereen legendaksikin tituleerattu lauluntekijä Kaiho eli Kai Hokkanen kertoo LE COOLin lukijoille Hetken merkityksestä.
Kuka on Kai Hokkanen, kuka on Kaiho ja mikä näitä miehiä erottaa?
Kai Hokkanen on pohdiskeleva, Pohjanmaalta kotoisin oleva rauhallinen perheenisä. Kaiho on taiteilija, joka tekee monenlaista musiikkia, ja hänet tunnetaan parhaiten Hetken lauluista. Kaihona voin toteuttaa kaikki hulluimmatkin jutut, joita Kai Hokkasena en lähtisi tekemään. Ulkoisesti punaiset silmälasit erottavat Kaihon Kaista.
Olet siis eräänlainen katutaiteen Petri Nygård?
Tämän määritelmän olen kuullut usein. Miellän itseni kuitenkin enemmän moniala- kuin katutaiteilijaksi. Satojen katusoittokeikkojen takia porukka tietää kuka olen, mutta on toki eri asia ymmärtävätkö he mihin pyrin. Hetkenlaulaja on kaveri, joka tuo laulamalla Hetken julki. Hetki on ainoa, joka merkitsee, menneisyydellä tai tulevaisuudella ei ole väliä.
Mistä moinen filosofia on lähtöisin?
Vuonna 2008 menin pitkästä aikaa kadulle musisoimaan enkä tiennyt, mitä soittaisin. Päätin alkaa laulamaan ihmisistä siinä hetkessä, ja tajusin, että juuri hetki on kaikista asioista suurin. Hetkeen heittäytymällä otat elämän omiin käsiisi. Se on parasta, mutta siinä on myös vaaransa. Itsensä voi löytää hyvinkin erikoisista paikoista. ”Ei” tarkoittaa turvallisuutta ja ”kyllä” seikkailua.
Jos hetki on kaikki, onko Kaiholla kuitenkin tulevaisuuden suunnitelmia?
Totta kai. Olen kelannut, että jos haluaa Kuuhun ja pääsee avaruuteen, on jo aika kaukana. Hulluin haaveeni on, että perustan tulevaisuudessa uskonnon. Siinä uskonnossa musiikki on jumala, sillä musiikki antaa lohtua ja tarjoaa ratkaisut isoihin ongelmiin. Tässäkin opissa on omat raamattunsa, joiden kautta löydetään henkisyys ja vapaus. Muoto määräytyy tulevaisuudessa, mutta se on joka tapauksessa hyvin interaktiivinen.
Aika kunnianhimoista. Kuinka vakavissasi olet tämän kanssa?
En kiirehdi, vaan annan asian kypsyä. Buddhakin valaistui vasta 35-vuotiaana, joten minulla on vielä aikaa. Ehkä 2025 olen saanut asian kiteytettyä. Sen perusteella, mitä nyt olen ihmisille tästä kertonut, mukaan lähtijöitä on paljon, varsinkin musiikin voiman ymmärtävissä muusikkopiireissä.
Palataan hetkeksi Hetkeen. Mainitse sadoista katukeikoista jokin sykähdyttävimmistä.
Yksi vapauttava Hetki koettiin Hämeenkatu 7:n edessä muutama kesä sitten. Tovin lauluani kuunneltuaan kahdeksan ihmistä riisuutui Hetken hurmassa täysin alasti, ja katu tukkeutui. Poliisi tuli lopulta keskeyttämään bileet.
Entä mikä Hetki on vetänyt mielen matalaksi?
Heijastelen ihmisten kautta omia fiiliksiä, ja yksi ahdistavimpia hetkiä oli, kun eräs hyvin surumielinen henkilö tuli kertomaan, että tänään hän tappaa itsensä. Koin, että siinä tilanteessa minulla on mahdollisuus vaikuttaa laululla. Tein laulun, jolla sain hänen kasvoilleen hymyn ja sain hänet ehkä toviksi unohtamaan asian. Kuukauden päästä näin kaverin uudestaan, ja jouduin lopettamaan laulun, koska minun oli pakko mennä sanomaan hänelle, että kiva kun olet tässä.
Kysyin synkkää muistoa, ja käänsit senkin lopulta hyväksi. Onko Kaiho optimisti?
Kyllä. Vaikka laulan provosoiden, yritän saada tarinoihin onnellisen lopun.
Olet koettanut saada myös muita muusikkoja ja julkkiksia tarttumaan Hetkeen. Mitkä duetot ovat jääneet parhaiten mieleen?
Onnistuneita on pitkä lista. Pelle Miljoona tajusi välittömästi, mistä oli kyse, samoin Juju eli Julius Kivi. Soft Engine on jäänyt myös mieleen, vaikka ”Viisuleima perseessä” -biisini olikin aavistuksen sarkastinen. Poliitikkojen kanssa en enää koeta tehdä duettoja, koska en halua kenenkään tekevän itsestään tahattomasti pelleä.
Entä mikäs nyt laulattaisi?
Katsotaan, mitä syntyy:
LE COOL kiittää Kaihoa!