Janne Laine valokuvaa ja tekee valokuvistaan grafiikkaa, joka ei koskaan huuda vaan kuiskaa nurkan takaa. Hänen teoksiaan on ollut näytillä ympäri maailmaa, ja mies itsekin reissaa melko paljon, mutta miltä matkustelu maistuu ja miksi työstressi hipoo tällä hetkellä taivaita?
Moi, Janne! Kerro vähän, miten olet päätynyt taiteilijan uralle.
Jo lapsena piirsin aina kun mahdollista ja saatuani ensimmäisen kameran haaveilin luontokuvaajan ammatista. Tai en tosin tiennyt, että sellainen ammatti on. Kuljin metsässä kameran kanssa ja kuvasin kaikkea mahdollista, mutta myöhemmin tajusin kuvanneenikin pääosin sukulaisia ja tuttavia. Luontoa kuvasin toden teolla vasta vuodesta 2000 tutustuttuani Islannin jylhiin maisemiin.
Kerro vähän taiteestasi. Miten kuvailisit sitä?
Taiteessani en kuvaa maisemaa maisemana vaan lähinnä tunnetiloja ja jotain saavuttamatonta. Etsin edelleen alkukuvaa. Aikaa ennen tai jälkeen ihmiskunnan, jossa tiivistyy jotain oleellista. Hakeudun välitiloihin, joissa vulkaaninen höyry peittää ja kätkee jotain ruokkien mielikuvitusta. Hiljaisuus on tärkeää. Kuvani eivät koskaan huuda vaan kuiskaavat nurkan takaa.
Teknisesti tekemisestäni kerrottuna kuvaan kameralla pitkin poikin ulkomailla, ja nykyään hieman Suomessakin, ja valikoidut työt siirrän valotusteknisin keinoin ja hapoilla syövyttäen kuparilaatoille ja siitä grafiikaksi.
Mistä saat ideat töillesi?
Kuvaan paljon itseni näköistä maisemaa tai tilanteita tai kaupunkikuvaa, ja myöhemmin käyn kuviani läpi miettien miksi. Silloin yleensä näen kokonaiskuvan ja aiheen tai teeman.
Teoksiasi on ollut esillä ympäri maailmaa. Pidätkö itse matkustelusta?
Matkustaminen on mukavaa ja ei ole. En pysty katsomaan maisemia turistina, vaan käyn taukoamatta läpi mahdollisuuksia. Joskus se on raskasta. Mutta palkitsevaa. Joskus täytyy mennä kauas, jotta näkee lähelle. Kliseistä, mutta totta.
Mitä sinulla on juuri nyt työn alla?
Kesällä olen mukana useassa näyttelyssä, mutta keskityn tekemään kokonaan uudet työt Taidekeskus Mältinrantaan tulevaan yksityisnäyttelyyni syyskuussa 2016. Koska minulla on koko näyttelytila, seiniä täytettäviksi on paljon ja stressi hipoo taivaita. Koska Tampereen taidemuseon retrospektiiviini oli juuri viime vuonna, kaikkien töiden täytyy olla uusia. Tästä syntyy paineita.
Missä taidettasi voi nähdä seuraavan kerran?
Mikkelin taidemuseossa avautuu 4.6.2016 Painting of the mind – Maiseman nykykuva. Siinä ovat kanssani muun muassa Elina Brotherus, IC-98, Perttu Saksa ja Marko Lampisuo.
Mikä on parasta Tampereella juuri nyt?
Pyynikki. Uskoisin että minulla on yksi maailman hienoimmista työmatkoista harppoessani Pyynikin Trikoon työhuoneelleni.
Kiitos, Janne!
Tutustu Jannen teoksiin paremmin täällä.
Misty Island, 2016 heliogravyyri ja akvatinta
