Heikki Häkkinen & Joni Luomanen

Tamperelaislähtöiset Heikki Häkkinen ja Joni Luomanen ovat viime aikoina saaneet toistuvasti puhua auttamisesta, alkoholismista ja ystävyydestä. Miehet nimittäin tekivät dokumenttielokuvan Hymyjen maa, joka kertoo kaverusten matkasta Thaimaahan auttamaan alkoholisoitunutta vanhaa ystävää. Dokumentti sai ensi-iltansa viime kuussa Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa ja ensi viikolla se nähdään Tampere Film Festivalilla.

Hymyjen maa nähtiin viime kuussa Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa, missä se osoittautui melkoisen suosituksi: elokuvalle piti järjestää lisänäytöksiä ja nekin myytiin loppuun. Ensi viikolla dokkari kisaa Tampere Film Festivalin kotimaisessa sarjassa. Lisäksi elokuva nähdään Ylellä myöhemmin tänä vuonna, ja te olette saaneet ravata haastatteluissa kertomassa dokumentistanne. Mitkä on fiilikset tästä kaikesta?

Joni: Ollaan kyllä todella tyytyväisiä näin hyvään vastaanottoon. Ei osattu yhtään odottaa, että kaikki DocPoint-näytökset myydään loppuun ja että media kiinnostuu näin isosti. Filkkareillekin lippuja on mennyt kuulemma kaikista näytöksistä eniten jo ennakkoon. Todella hyvä aloitus meidän ensimmäiselle dokkarille! Koetetaan vielä järjestää muitakin teatteriesityksiä Suomeen ja toivotaan, että myös kansainvälisille elokuvafestareille päästään mukaan.

Heikki: Hyvät fiilikset ja ennen kaikkea upeeta, että dokumentti todellakin on herättänyt yleisön kiinnostuksen. Dokumenttielokuvan tekoprosessi on hyvin pitkä, ja lopulta tietysti elokuvan tekijänä toivoo, että mahdollisimman moni näkisi valmiin tuotoksen.

Dokumenttielokuvanne kertoo siis siitä, kun lähditte hakemaan Heikin vanhaa ystävää Tupea takaisin kotiin Thaimaasta, jossa pahasti alkoholisoitunut mies oli ajautunut melkoisen huonoon kuntoon. Tilanne oli aika akuutti. Kertokaa vähän siitä.

Joni: Joo, elokuva on tosiaan tarina ystävyydestä ja auttamisesta. Tuomas on vuosikausia pyydellyt apua ja häntä on koetettu auttaakin, mutta kerta toisensa jälkeen ystävät on pikkuhiljaa turhautuneet. Ruokaan ja velkojen maksuun tarkoitetut rahat onkin menneet kurkusta alas, eikä hätä todellisuudessa ole aina edes ollut kovin akuutti. Sitten eräänä päivänä me nähtiin YouTube-videot, joissa Tuomas muistutti luurankoa ja oli menettänyt kävelykykynsä. Videot todisti, että nyt on hengenlähtö oikeasti todella lähellä, ja me päätettiin auttaa Tuomasta vielä kerran. Haluttiin samalla myös dokumentoida auttamisprosessi.

Heikki: Me ollaan Jonin kanssa työksemme kuvattu jo vuosia kaikenlaisia projekteja, joten oli luontaista lähteä dokumentoimaan tätä reissua. Ensisijaisesti tietysti lähdettiin Tuomasta hakemaan, ja matkaan lähdettiinkin tosiaan alle viikon varoitusajalla, koska Tuomaksen tilanne näytti niin huonolta. Mitään takuitahan meillä ei ollut, että Tuomas löytyy, saatika onko hän edes halukas lähtemään meidän mukaan takas Suomeen.

Toivuttuaan koti-Suomessa Tupe kuitenkin palasi Thaimaahan. Miltä se tuntui?

Joni: Kyllä totta kai ensimmäisenä tuntui todella turhauttavalta. Mies oli juuri saatu takaisin elävien kirjoihin ja sitten tuleekin soitto, että lentoliput on taskussa ja paluu Thaimaahan edessä… Tuomaksen poika asuu Thaimaassa, joten siinä mielessä kyllä ymmärrän, että mies haluaa palata poikansa luo.

Heikki: Joo, olihan se vähän turhauttavaa, mutta toisaalta eihän me voida holhota aikuisen ihmisen tekemisiä. Tehtiin voitavamme.

Dokumentin tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden taa. Mitä Tupelle kuuluu nyt?

Joni: Dokumentti on kuvattu tosiaan keväällä 2012. Tätä nykyä Tuomas oleilee samassa kylässä, mistä me hänet kolme vuotta sitten löydettiin. Viinanjuonti on loppunut, mutta kaljaa mies siemailee edelleen. Kävelykyky ja elopaino ovat palautuneet ennalleen, ja Tuomas viettää aikaa tehden omia biisejä.

Heikki: Ollaan oltu Tuomaksen kanssa jutussa ja ihan hyvää miehelle onneksi tuntuu omien puheittensa mukaan kuuluvan. Tuomas on kesäksi tulossa Suomeen, joten sitten ollaan taas viisaampia.

Luuletteko, että Tupe tarvitsee tämänkaltaista ystävien apua tulevaisuudessakin? Olisitteko te yhä valmiita auttamaan miestä?

Joni: Tietysti täytyy toivoa, että elämänhalua ja lujaa tahtoa löytyy jatkossa, eikä vastaavaan tilanteeseen enää koskaan ajauduta. Omalta osaltamme me pidetään häneen yhteyttä säännöllisesti ja pyritään auttamaan niin, ettei tilanne taas karkaa käsistä. Alkoholismi on sairaus ja parantuminen on pitkälti nyt Tuomaksen omasta tahdosta kiinni.

Heikki: Juurikin näin.

Alkoholi on osalle suomalaisista melkoinen ongelma, ja viinapirun kanssa kamppailua kuvataan tänä keväänä useassakin dokumenttielokuvassa ja -televisiosarjassa. Jussi Lehmusvesi kysyi Hesariin kirjoittamassaan artikkelissa (”Viinan voimalla” 7.2.2015), ovatko viinadokumentit sosiaalipornoa vai tarpeellista valistusta. Mitä te tästä tuumaatte?

Joni: No, mielestäni Hymyjen maa on ainakin rehti kuvaus alkoholistin auttamisesta eikä mässäilyä Tuomaksen kohtalolla tai sosiaalipornoa. Alusta asti oli selvää, että me halutaan käsitellä aihetta rehellisesti eikä mitenkään jeesustelemalla. Me toivottiin alun perinkin, että dokumentti herättää tunteita ja laittaa ihmiset ajattelemaan asiaa eri kanteilta ja näkökulmista. Ihmiset on suhtautuneet Tuomakseen todella eri tavoin, jotkut pitävät häntä ärsyttävänä sosiaalipummina, toiset sairaana alkoholistina.

Heikki: Mielestäni päihde-/viinadokumenttien lokerointi sosiaalipornoksi on kaksinaismoralismia. Jos dokumentissa esiintyvät henkilöt ovat sinut sen kanssa, että heitä kuvataan ja heidän elämäntilanteensa tuodaan kaikkien nähtäväksi, niin mitä sitä kaunistelemaan.

Millainen on teidän oma suhteenne alkoholiin?

Joni: Käytän alkoholia välillä viikonloppuisin kavereiden kanssa. Mulle alkoholi ei ole koskaan ollut mitenkään erityinen asia. Kultainen keskitie tässäkin hommassa on paras. Aikaisemmin, ennen tätä dokumenttia, en ole näin läheisesti ollut alkoholismin kanssa tekemisissä.

Heikki: Itse en ole vuosiin enää käyttänyt alkoholia, mutta toki ymmärrän alkoholin kohtuukäytön.

Millaisten projektien kanssa työskentelette tällä hetkelle? Mitä voidaan odottaa Höyry Filmsiltä tulevaisuudessa?

Joni: Me kehitellään useampaakin uutta dokumenttia parhaillaan. Ennakkotuotantoa, apurahojen hakua jne. Prosessi on aika pitkä, vaikka haluttaisiin päästä kuvaamaan jo äkkiä seuraavia juttuja. Uusista jutuista ei oikein vielä sen enempää voida puhua, mutta ainakin Hymyjen maahan verrattuna ihan eri teemojen parissa liikutaan.

Heikki: Juu, dokumenttien parissa jatketaan.

Asutte Helsingissä, mutta olette molemmat lähtöisin Tampereelta. Mikä Tampereessa sytyttää?

Joni: Kyllähän Tampereelle on aina mukava tulla! Täällä asuu paljon kavereita. Kaikki sujuu täällä niin kätevästi, ja ihmiset on mukavan leppoisia. Mun pyöräilyharrastus on kärsinyt rajusti Helsinkiin muuton myötä. On kyllä ikävä etenkin Kaupin, Pyynikin ja Lamminpään maastoja…

Heikki: Kyllähän kotikaupunki on aina lähellä sydäntä. Tampereella asustelee paljon vanhoja kavereita ja tietenkin vanhemmat ja sukulaiset. Kaupinojan talviuimala on pakollinen pysähdyspaikka aina Tampereella käydessä.

Kiitos, Heikki ja Joni!

Hymyjen maa esitetään elokuvateatteri Plevnassa ke 4.3. klo 22. Mene ihmeessä katsomaan!

www.facebook.com/hymyjenmaa
www.instagram.com/hymyjenmaa
www.twitter.com/hymyjenmaa

Kuva: Julius Konttinen

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.