Emmi Nuorgam on pitänyt Tampereen rönsyilevintä ruokablogia jo monen vuoden ajan, ja blogin kirjoittamisesta on vähitellen muodostunut hänelle ammatti. Ruoan lisäksi Emmi kirjoittaa myös yhteiskunnallisista asioista, ja viime vuonna yksi hänen kirjoituksistaan sai aikaan maanlaajuista kohua sekä kielteisen palautteen vyöryn.
Moi, Emmi! Kirjoitit loppuvuodesta Anttilan tavasta jaotella lelunsa tyttöjen ja poikien leluihin, mikä aiheutti joissakin ihmisissä kovinkin vahvoja kielteisiä reaktioita. Miksi jotkut hermostuivat kirjoituksestasi niin kovasti?
Kohu ja reaktiot tekstin ympärillä tulivat kuin faksi Annelille – täysin pyytämättä ja yllättäen. Siinä hetkessä ne loukkasivat ja satuttivat enemmän kuin ehkä kehtasin myöntää, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna olen ymmärtänyt, että reaktioiden voimakkuus ei kohdistunutkaan oikeastaan minua tai tekstejäni kohtaan. Valtaosa loanheitosta masinoitiin Ylilaudalta, MV-lehdestä ja muilta keskustelupalstoilta, eikä niillä kommenteilla ja kirjoituksilla ollut mitään tekemistä minun kanssani. Olin vain sillä hetkellä otollinen kohde, julkifeministinä ja suvakkihuorana kimppuuni oli helppo käydä, tietämättä edes, mistä alun perin kirjoitin. Haluan uskoa, että ihmisten tapa reagoida kielii ennemmin epävarmuudesta ja omaan elämään tyytymättömyydestä kuin puhtaasta vihasta ja raivosta. YT-neuvottelut, leikkaukset ja hyvinvointivaltion rapauttaminen saavat ihmiset takajaloilleen, ja huoli omasta tulevaisuudesta purkautuu ulos näin.
Olet blogannut jo lähemmäs vuosikymmenen ajan ruoasta ja yhteiskunnasta. Miten asiat ovat mielestäsi muuttuneet tänä aikana? Ollaanko menty parempaan vai huonompaan suuntaan?
Bloggaamisesta on tullut paljon ammattimaisempaa – ei silloin vuonna 2007 kukaan blogannut työkseen. Se oli harrastus ja blogit paljon enemmän päiväkirjamaisia. Itsekin pyristelin todella pitkään kaikkea kaupallisuutta vastaan, mutta sitten tajusin, että jos voin edelleen tuottaa itselleni tärkeää sisältöä, mutta joku haluaa maksaa siitä, niin ihan turha on taistella tuulimyllyjä vastaan. En näe, että kehityksessä olisi juuri mitään muuta negatiivista kuin keskustelukulttuurin muuttuminen: en itse koskaan ajatellut, että joutuisin ottamaan blogissa käyttöön ennakkomoderoinnin, mutta valitettavasti ilmapiiri on tällä hetkellä sellainen, että se on ainakin minun blogissani välttämättömyys. Jos jotain toivoisin, niin sitä, että sisällöntuottajat tekisivät sitä hommaa vielä vähän enemmän sydämellä – ilman persoonaa ja aitoa tunteenpaloa on turha haaveilla menestyksestä tai suosiosta, lukijat ja seuraajat näkevät kyllä sellaisen teeskentelyn taakse.
Puhutaanpa vähän ruoasta. Pääkaupunkiseudulta tutut Fafa’s ja Friends & Brgrs ovat juuri avanneet ravintolat Tampereellekin. Oletko jo testannut? Mitä mieltä olit?
Olen ehtinyt lounastaa Fafa’sissa, mutta Friends & Brgrsin jonot ovat olleet meikäläisen hermoille vielä aivan liian pitkiä. Tykkäsin kyllä Fafa’sista, söin pitaleivän falafeleilla, vuohenjuustolla ja pestolla. Ruuassa kesti aika kauan, enkä voi olla vertaamatta hintoja ja tunnelmaa naapurikorttelin Zeytuuniin tai kesällä Laukontorilla majailleeseen Jörn’s Döneriin, jotka kumpikin ainakin vielä pärjäävät Fafa’sille todella hyvin. Jos Fafa’s pudottaisi euron hinnasta pois, niin hinta-laatusuhde olisi paremmin kohdallaan!
Miten Tampereen ravintolat pärjäävät mielestäsi Helsingin ravintoloille? Onko kaupunkien ruokakulttuureissa nykyään eroja?
Käyn nykyään todella harvoin syömässä Helsingissä, ja se johtuu ihan puhtaasti siitä, että enää ei tarvitse. Vielä vuosi tai pari sitten olisin kehunut Helsinkiä nimenomaan pikaruuan ja etnisten ravintoloiden runsaudesta, mutta viimeisen vuoden aikana noiden tarjonta on parantunut Tampereella todella merkittävästi. Tampereen Sohon ravintolakeskittymän muodostuminen on todella upea juttu (Aleksanterinkadun, Otavalankadun ja Tuomiokirkonkadun rajaama kortteli) – tykkään erityisesti siitä, että näitä pieniä, vain parinkymmenen asiakaspaikan ravintoloita on alkanut tulla Tampereelle enemmänkin. Kaipaisin vielä kunnollista ramenravintolaa, meksikolaista ja marokkolaista keittiötä. Sen jälkeen täältä löytyisi oikeastaan kaikki, mitä toivoa saattaa.
Mitkä tamperelaiset ravintolat pääsevät tällä hetkellä omalle top 3 -listallesi?
Omalla top 3 -listallani juuri tänään olisivat Pikkubistro Kattila, Pork and More ja Borneo. Kattilan välitön ja lämmin asiakaspalvelu ja erinomainen ruoka ovat pettämätön yhdistelmä, enkä ole kertaakaan lähtenyt ravintolasta stressaantuneena tai pettyneenä. Myös viini- ja olutlista ansaitsee maininnan. Kattilassa työskentelee alansa rautaisia ammattilaisia. Myös Kattilan lounas ja pintxot ovat ehdottomasti kaupungin parhaimmistoa. Pork and More sopii rennompaan makuun ja on meidän suosiossa erityisesti lasten kanssa. Tykkään kovasti konseptista – ruuan jakaminen on paras rakkaudenosoitus jonka voi seuralaiselleen antaa. Myös Porkin palvelu on aina iloista ja sinne mennessä tuntuu kuin tulisi omaan kotiinsa. Malesialainen Borneo taas on ihan ehdottomasti kaupungin paras etninen ja sekin erityisesti lapsiperheille ihan loistava ravintola. Borneossa kaikki asiakkaat – niin lapset kuin aikuiset – ovat samanarvoisia ja henkilökunta viihdyttää jälkikasvua, niin että vanhemmat saa keskittyä syömiseen.
Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on blogillesi?
Työllistän itseäni koko ajan enemmän blogilla ja siihen liittyvillä yhteistöillä. En olisi vielä pari vuotta sitten voinut uskoa olevani blogiammattilainen, mutta kuin ihmeen kaupalla olen ajautunut siihen pisteeseen, että oikeastaan kaikki työni linkittyvät blogiin ja sisällöntuotantoon. Tietysti toiveeni olisi, että homma jatkuukin tällaisena, mutta että osaisin silti pitää jalat maassa enkä alkaisi juosta jokaisen ilmaisen huulipunan perässä. Olen mukana järjestämässä myös PING Helsinki -tapahtumaa, jossa sisällöntuottajat ja bisnesihmiset kohtaavat, ja odotan enemmän kuin innolla, mitä tuo kohtaaminen tuo tullessaan!
Kiitos haastattelusta, Emmi!
Jos Emmin blogi ei vielä ole tuttu, voit tutustua siihen täällä.
