Annukka Heikkilä

Annukka Heikkilä tunnetaan bloggaajakaksikko Mansen Muijien vaaleampana osapuolena, mutta hän on myös tuore poplupaus. Hän julkaisi Sähköä-kappaleensa YouTubessa vasta viime marraskuussa, mutta se napattiin heti radioihin, ja nyt Annukalla on taskussaan myös levytyssopimus.

Moi, Annukka, ja onneksi olkoon levytyssopparista! Miltä tällainen yhtäkkinen menestys on tuntunut?

Palkitsevalta ja aika uskomattomalta sen suhteen, miten tuo levytyssopimus lopulta tuli. Kaikki biisit eivät aina lähde edes isoilla artisteilla, minkä vuoksi on hienoa, että ”Sähköä” pääsi radiokanavilla soittoon ja ihmisten kuultavaksi. Ensimmäisten soittojen myötä sain sitten sen levytyssopimuksenkin, kun Suomen Musiikki -levy-yhtiön Kari Hynninen kuuli kappaleen YleX:n soittamana ja halusi tarjota sopimusta. Kaikki asiat sovittiin sen jälkeen Facebookissa, ja ensimmäisen kerran pääsinkin Karin tapaamaan kasvotusten vasta, kun hän oli viemässä minua Voicen haastatteluun omana artistinaan. Melko kovaa luottoa vaadittiin puolin ja toisin, mutta sitä onneksi löytyi.

Koska pääsemme kuulemaan kokonaista albumia?

Sitä en minäkään vielä tiedä. Seuraava sinkku julkaistaan kuitenkin jo nyt huhtikuussa, joten kauan ei tarvitse uutta materiaalia enää odotella!

Miten biisisi yleensä syntyvät, kumpi tulee ensin, musiikki vai sanat?

Aiemmin biisien teko lähti aina siitä, että sain päähäni idean kertosäkeen sanoista ja melodiasta, jotka yleensä tulivat mieleen samaan aikaan. Sen jälkeen aloin yleensä kirjoittaa sanoja ja keksiä muiden osien melodioita, jotka tukevat kertosäettä. Nykyään, kun en tee enää yksin musiikkia vaan mieheni Sasjan kanssa, kappaleet syntyvät vähän miten sattuu. Välillä idea lähtee sanoista, välillä Sasjan jo valmiiksi tekemästä taustasta ja joskus niin, että menemme yhdessä ideoimaan studiolle kappaleiden taustoja.

Mistä saat kappaleillesi aiheet?

Aiheet tulevat mieleen milloin mistäkin, mutta se, miten aiheesta kerron sekä kappaleiden lopulliset sanat syntyvät yleensä omien tai läheisten kokemusten ja elämäntilanteiden kautta.

Sinut tunnetaan myös bloggaajakaksikko Mansen Muijien toisena osapuolena. Kuinka bloginne sai alkunsa?

Joku drinkkienhuuruinen ilta Barmaciassa se oli, kun lopullinen päätös blogin perustamisesta tehtiin. Blogista oli kuitenkin jo aiemmin ollut puhetta melko pitkään, joten kummallakin oli jo valmiiksi aika selvä yhteinen näkemys siitä, mitä me halutaan blogilla kertoa.

Mikä on ollut hauskinta, mitä olet blogin puitteissa päässyt tekemään?

Tapahtumissa ja festareilla on aina hauskaa käydä tekemässä juttuja, mutta myös yrittäjien ja muiden paikallisten toimijoiden tapaaminen on aina jotenkin mieleenpainuvaa. Ehkä spesiaalein kokemus tähän mennessä voisi olla kuitenkin se, kun meidät kutsuttiin Tallinnaan maistelemaan Ribe-nimisen ravintolan uutta menua. Tähän yhteistyöhön kuului siis hyvää ruokaa, juomaa ja upea majoitus, ja meillä oli Annan kanssa aivan superkivaa!

Mikä on Tampereella parasta juuri nyt omasta mielestäsi? Mitä suosittelisit muille?

Lyhyessä ajassa monipuolistunut ravintolatarjonta, tapahtumien paljous, orastava kevät ja sen myötä lupaus pian avattavista terasseista. Suosittelisin lämpimästi kulkemaan kaupungilla ja olemaan paikalla silloin, kun tapahtuu! Suosittelen myös seuraamaan LE COOLia ja meidän Mansen Muijat -blogia, että tietää, missä on milloinkin parhaat bileet ja herkuimmat sapuskat ;).

Näinhän sitä pitää tehdä! Kiitos haastattelusta, Annukka!

Annukan kuulumisia voit seurata täältä, ja Mansen Muijien blogin löydät tuttuun tapaan täältä.

Kuva: Torsti Mäkinen Photography

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.