Annikin runofestivaali pidetään lauantaina 6.6. viehättävässä Annikinkadun puutalokorttelissa jo kahdennentoista kerran. Tapahtuman ympärille on kehittynyt vuosien varrella myös kolmipäivänen off-tapahtuma, joka puolestaan järjestetään nyt neljännen kerran. Se tuo Tampereelle kymmeniä erilaisia tapahtumia ympäri kaupunkia. LE COOL kokosi jälleen tuttuun subjektiiviseen tapaansa omat päiväohjelmansa. (Kaikkiin tapahtumiin ehtiäksesi saatat tosin tarvita teleporttia). Tapahtumiin on vapaa pääsy, jollei toisin mainita. Olkaatten hyvät!
Keskiviikko 3.6.
Voit aloittaa festeilyn jo aamutuimaan suuntaamalla Tukkateatteriin (Salhojankatu 42, sisäänkäynti Tammelankadun puolelta). Teatterilaiset toteuttavat 12-tuntisen performanssin, jossa pääsee todistamaan kokonaisen piennäytelmän elinkaaren aina ideasta ja käsikirjoitustyöstä esitykseen. Aamupäivällä yhdeksästä alkaen kirjoitetaan, puoliltapäivin alkavat harjoitukset ja esitysten vuoro on klo 19–21.
Jatka Tukkateatterista matkaa Annikin taidekioskille (Annikinkujan ja Salhojankadun kulmassa), jossa on esillä kuvataiteilija Tiina Poutasen näyttely Puutarha klo 14–17 (mikäli et ehdi tähän, voit käydä katsastamassa näyttelyn myös torstaina klo 14–20).
Tulenkantajien kirjakaupassa (Hämeenpuisto 25) vietetään koko Annikki OFF -tapahtuman avajaisia klo 17–20. Paikalla ovat muun muassa runoilija, performanssitaiteilija ja esseisti Jonimatti Joutsijärvi, musiikkiyhtye Soini ja Mansen matkaoppaat sekä ammatti-ilahduttaja Aira S. Amulin. Luvassa on myös tarjoilua.
Seuraavana kannattaa suunnata Koirakahvila Vainuun, jossa kuullaan runoja rakkaudesta ja sateenkaaresta klo 18.30–21. Esiintymässä ovat Heikki Niska, Archie Ahola ja WeeBee Oranssi, Räppitaivaan Iltatähti. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Pirkanmaa Priden kanssa. Kahvilasta saa ostaa herkkuja koko illan ajan, ja Pirkanmaan Setan jäsenille heltiää vielä 10 % alennuskin.
Ilta kannattaa kruunata Mahdollisuuksien tilassa (Selininkatu 5) Tahmelassa. Siellä esitetään SOIVA-niminen runo- ja äänimatka, jossa AP Kivisen tekstit saavat seurakseen alkukantaisia, didgeridoon, tiibetiläisten kulhojen ja erilaisten perkussioiden tuottamia ääniä. Tunnin kestävä tilaisuus alkaa 20.30 ja maksaa 2 €.
Torstai 4.6.
Torstaina kannattaa palloilla klo 10–15 kaupungin patsaiden lähistöllä, nimittäin runoilija Kirsti Kuronen kiertelee keskustassa lukemassa runojaan patsaille. Muutkin kuulijat ovat tervetulleita!
Iltapäiväkolmen ja iltaseitsemän välillä rohkeimmat voivat ottaa suunnaksi Hervannan kirjaston (Insinöörinkatu 38) takana sijaitsevat Käärmekalliot. Siellä on luvassa muun muassa Ville Leinosen musisointia ja Suoralinjan räpäytystä.
Viideksi singahdetaan Metson (Pirkankatu 2) aulaan, jossa luontoa, liikettä ja läsnäoloa rakastava kolmen kopla Tanssivat puut esittää runosta, laulusta, tanssista ja kontakti-improvisaatiosta rakentuvan, puolituntisen teoksensa Jälkiä vedessä.
Kierros jatkuu vielä yhteen kirjastoon. Sampolassa (Sammonkatu 2) alkaa nimittäin klo 18 kaksikielinen runoilta. Runoilijat ja kääntäjät Pekka Kytömäki ja Donald Adamson lukevat runoja ja niiden käännöksiä suomeksi ja englanniksi paljastamatta etukäteen kumpi on käännös ja kumpi alkuperäinen. Tunnin kestävässä tilaisuudessa on luvassa myös tamperetta ja skottia.
Jos mieluummin nauttii runonsa performanssina, voi suunnata Pispalan teatteriin (Pyynikintie 25), jossa alkaa niin ikään klo 18 Ismo Muurimaan runoihin ja Pispalasta kerättyihin tarinoihin perustuva runoperformanssiteos. Liput liki tunnin kestävään esitykseen maksavat 10/6 €.
Loppuiltaa voi lähteä fiilistelemään MimiBo Caféseen (Puutarhakatu 11). Siellä esiintyy klo 19 alkaen herkkää musiikkiaan pianonsoitolla säestävä Alma Sipilä.
Perjantai 5.6.
Viikonloppuun on hyvä laskeutua viehättävässä Kahvila Runossa (Ojakatu), jossa luvassa on surrealistinen parisuhdemonologi. Sen esittävät runoilija Katariina Vuorinen ja räppäri Rauhatäti.
Tyhjin vatsoin ei kannata kovin pitkään olla (Runossa nautittua korvapuustia tms. ei lasketa). Niinpä kannattaa seuraavaksi ottaa suunnaksi Tammela ja Lähiruokapuoti Lempi (Aaltosenkatu 27–29). Ruokaa ja rillumareitä -iltamissa kupletin juoni on makkarasoppa (myös vege), rillumarei ja vanhan ajan hatut. Muutenkin sopii pukeutua ajan hengen mukaisesti – piilopulloa unohtamatta. Paikkoja rajoitetusti, ei varauksia. Sisäänpääsy 5 €.
Jos hengenravinto on kuitenkin ainoa, jolla aiot pärjätä, valitse Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10). Siellä esitetään Saima Harmajan päiväkirjoihin ja runoihin perustuva draamallinen musiikkiteos alkaen klo 18.
Annetaanpa vielä kolmaskin vaihtoehto kello kuudeksi. Lapinniemen Ansarissa (Lapinniemenranta 6) esiintyy tamperelainen laulaja-lauluntekijä Anna Hei, jonka herkän rosoisissa, folkhenkisissä biiseissä luonto kohtaa urbaanin ympäristön ja rakkaus voittaa aina.
Koko tapahtuman hatuksi järjestetään Keltaisessa talossa (Vellamonkatu 1) Annikki OFF -minifestit. Musisoinnista vastaavat Elele, The Mystic Revelation of Teppo Repo, Hulda Huima & Hitaat sekunnit, Samanna ja Kuolema-duo.
Pitäkää hauskaa!