Kullervo on nyt Katsuro

Teatteriperjantaina tammikuuta 27
katsuro-kullervo-le-cool-tampere


Missä?
Ahaa-teatteri
Hatanpään valtatie 6, Tampere
Katso kartasta
Milloin

klo 19

Paljonko

22 €



Missä?
Ahaa-teatteri
Hatanpään valtatie 6, Tampere
Katso kartasta
Milloin?

klo 19

How Much?

22 €

Kansalliseepoksestamme Kalevalasta lainattuun tarinaan perustuva Aleksis Kiven näytelmä Kullervo ei välttämättä ensimmäisenä herätä riemun kiljahduksia tai edes ilahduksen inahduksia. Kauniin Kullervon traaginen tarina pahantekijöineen, kostonhimoineen, seksikohuineen ja itsemurhineen on sinänsä mielenkiintoinen ja jotenkin ajaton. Kiinnostus siihen kasvaa, kun saamme tietää, että Ahaa-teatterissa nähtävässä versiossa tarina siirretään Japaniin ja samuraiden maailmaan. Ville Kurjen ohjaamassa Katsurossa liikutaan kyllä muinaisissa maailmoissa, mutta kahta kulttuuriperintöä yhdistelevän näytelmän toteutuksessa nähdään vaikutteita myös muun muassa videopeleistä ja sarjakuvista – tuoreessa Aamulehden haastattelussa ohjaaja mainitsi esimerkiksi tyylikkään mustavalkoisen videopeli Limbon visuaaliseksi vaikuttimekseen. Nyt kun kiinnostus alkaa huidella jo kiitettävissä lukemissa, kannattaa varata liput perjantain esitykseen – seuraavia esityksiä nimittäin pitää odotella huhtikuulle saakka.


Finnish Kullervo Becomes Japanese Katsuro

Kalevala, our national epic, features a story about a man called Kullervo, and based on this ancient poetic story, our national writer Aleksis Kivi wrote a play in the 1800s. This won’t really make you get all ecstatic and scream for joy, we know. Though the tragic story of the beautiful boy with its evil characters, revenge, sex scandals and suicides is interesting and somehow timeless. However, now that we hear that in a new version performed at Ahaa Theater the story takes place in Japan and the world of the samurai, our curiosity takes the best of us. Directed by Ville Kurki, Katsuro does happen in an ancient world but this version, combining two cultural heritages, has also used video games and comic books as its visual inspiration. In a recent interview in Aamulehti, the director mentions, for instance, the stylish black-and-white video game Limbo as one source of inspiration. Now that our interest has really soared, it’s time to book tickets for Friday’s performance – as you will have to wait for the next ones until April.

Where? Ahaa Theater, Hatanpään valtatie 6
When? 7 pm
How much? 22 €

Comments

Täältä löydät lisää hyvää

sisältöä



Paikka

Hohdokkaassa, mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa perinteikkyys on valttia.