Jos vietät vapaapäiviä tai muuten päivän aikataulu sen sallii, kannattaa iltapäivällä piipahtaa elokuvissa katsomassa Fuocoammare vielä kun siihen on mahdollisuus. Tänään tuo dokumentaarinen leffa nimittäin näytetään Niagarassa viimeistä kertaa.
Lampedusa on Italialle kuuluva saari eteläisellä Välimerellä. Se on kooltaan noin kaksikymmentä neliökilometriä, ja asukkaita on reilu 6 000. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana saarelle on saapunut satojatuhansia pakolaisia – miehiä, naisia ja lapsia – joiden juuret ovat eri puolilla Afrikkaa ja Lähi-itää. Lisäksi tänä aikana monet tuhannet valoisampaa tulevaisuutta tavoitelleet ovat kuolleet yrittäessään ylittää meren kohti parempaa. Gianfranco Rosin ohjaama Fuocoammare esittää rinta rinnan Lampedusan saaren asukkaiden ajoittain pitkäveteisen arjen ja järkyttävistä koettelemuksista selvinneiden pakolaisten todellisuuden. Huolimatta loputtomasta ja valtavasta tulijoiden määrästä saarelaisten arki tuntuu jatkuvan järkkymättömänä rataa, jota se on kulkenut jo ehkäpä vuosisatoja.
”Jokaisella on velvollisuus auttaa näitä ihmisiä”, sanoo saaren lääkäri, joka yhä väsymättä auttaa tulijoita, vaikka on jo vuosia joutunut kohtaamaan merellä ajelehtivien pakolaisalusten mukanaan tuomia sanoin kuvaamattomia kauheuksia. Kokemukset eivät ole kuitenkaan kovettaneet häntä.
Muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla parhaan elokuvan palkinnolla, Kultaisella karhulla, palkittu parituntinen dokumentti ei kommentoi tai taustoita tapahtumia, se ei esitä kysymyksiä eikä vastauksia, eikä se seuraa tulijoiden matkaa Lampedusalta eteenpäin, vaan se vain näyttää sen, mitä tapahtuu täällä Euroopan rajalla. Silmiemme eteen heijastuvat erilaiset elämänpolut samassa ajassa ja paikassa sekä meren eri merkitykset.
Pakoon lähteneiden kauheimmat vaiheet – syyt lähtöön ja raskaan matkan vaarat – jäävät niin ikään piiloon, mutta se mitä tässä näytetään, olisi jokaisen syytä nähdä. Niin koskettavaa, pysäyttävää ja järkyttävää on se, mitä tapahtuu lähes päivittäin Euroopankin äärillä. Toisaalta draamannälkäiset haluaisivat ehkä seurata pelastusoperaatioita alusta loppuun, eikä heitä italialaismummon ruoanlaitto tai sängynpetaaminen välttämättä kiinnosta, mutta juuri näiden kahden, yhtä aikaa käynnissä olevan todellisuuden näyttäminen rinnakkain alleviivaa vastakkaisuutta, elämän epäreiluutta, niitä kauheuksia, joita todella tapahtuu sillä välin, kun me huokailemme arkemme tylsyyttä.
Dokumentti näyttää, että on onni, jos lapsi saa leikkiä sotaa ja paikata ”viholliset” jälkikäteen teipillä. On onni, jos lääkäriin täytyy mennä vain silmävaivan takia (ja siihen saadaan apua). On onni, jos päivän kohokohta on kahvihetki lempimusiikin tahtiin. Ja on onni, jos oma elämä ja tulevaisuus eivät näytä niin toivottomilta, että mieluummin maksaa pienen omaisuuden lähteäkseen hengenvaaralliseksi ja pelottavaksi tiedetylle pakomatkalle toiveissa edes hiukan parempi maailma, joka kaikessa epävarmuudessaankin on paras mahdollisuus turvallisempaan tulevaisuuteen.
Fuocoammare
If you have a day off today or your schedule otherwise allows it, why not go to a matinée screening of Fuocoammare while you still have the chance. This documentary feature will be screened for the last time today at Niagara.
Lampedusa is an Italian island in the southern part of the Mediterranean. It is about 20 square kilometers in size, and there are a little more than 6 000 inhabitants. Over the past couple of decades, the island has received hundreds of thousands of refugees – men, women and children – whose roots are in different parts of Africa and the Middle East. During this time, several thousand people who have been looking for a brighter future have also lost their lives while crossing the sea in the hope of getting somewhere better. Gianfranco Rosi’s documentary Fuocoammare – Fire at Sea shows, side by side, the occasionally dull everyday life of the people of Lampedusa and the reality of refugees finally landing on Lampedusa after having survived horrible ordeals. Despite the seemingly never-ending and vast amount of migrants arriving, the everyday life of the islanders seems to be continuing steadfastly the way it has been going on for maybe hundreds of years.
”Everybody has a duty to help these people,” says the island’s doctor who has tirelessly helped the migrants even though for years he has had to encounter unspeakable horrors that have seen daylight as the refugee boats have been rescued from the sea. However, these experiences have not hardened his heart.
The nearly two-hour documentary film that won, for instance, the Golden Bear given to the best motion picture of the year at the Berlin International Film Festival doesn’t comment on what happens or give background information on the events, it doesn’t pose questions nor does it give answers, and it doesn’t follow the life of the refugees after they leave the island; it simply just shows what is happening right now at the border of Europe – the different destinies at the same place and time and the different meanings of the sea.
The refugees’ most horrible experiences – the reasons for leaving and the dangers encountered along the strenuous journey – are also left uncovered, but what is shown here is something that everybody ought to see. It is so touching, thought-provoking and upsetting – and it’s happening nearly everyday on the outskirts of Europe. Those hungry for drama would probably want to follow rescue operations from start to finish, and they might not be that interested in an Italian grandma preparing dinner or making the bed, but showing these two simultaneous yet totally different realities underlines the extremity of the situation, the unfairness of life, the horrors that are really going on while we are bored with the mundaneness of our lives.
The documentary shows that you’re in a good place if your kids get to play war and patch up their “enemies” afterwards with tape. Everything’s all right if you need to go to the doctor just because of an eye problem (and you get help). It’s great if the highlight of your day is coffee and some of your favorite tunes. You really ought to be happy if your life and future don’t seem so desperate that you’d rather pay a small fortune to go on a trip that everybody knows is life-threatening and scary in the hopes of finding a world that is even slightly better and, in all its uncertainty, is your best bet for a safer tomorrow.
Where? Arthouse Cinema Niagara, Kehräsaari B
When? 2.30 pm, last screening
How much? 6.50 €
