Kevätkaudella teattereiden lavoilla jatkavat monet viime vuonna ensi-iltansa saaneet herkulliset näytelmät. Yksi niistä on Antti Mikkolan Ei voi auttaa, sori, josta siitäkin haluamme vinkata teille uudestaan. Tästä siinä on kyse:
Keski-iän kynnyksellä horjuva ja hänen vanhempansa löytävät monia samaistuttavia yhtymäkohtia – kaikessa tragikoomisuudessaan – Antti Mikkolan tuoreesta näytelmästä Ei voi auttaa, sori. Tarinassa tirkistellään aika riipivää keski-iän murrosta läpikäyvän Ilmarin, tai ”Tuhnun”, elämää. Yleisö nauraa vedet silmissä hahmojen riidoille ja kriiseille, niin todenmukaisia – ja siksi niin huvittavia – ne ovat.
Myös muiden kuin päähenkilön ahdistukset pääsevät framille. Yksi kipuilee seksin puutteessa, yksi lapsettomuudessa, yksi yksinäisyyttään ja yksi itsenäisesti pärjäämättömän puolison takia. Naurettavien ja naurattavien tilanteiden takana on ikäviä asioita, jotka piinaavat ihmisiä tosielämässäkin. Millaisia olemme, pitäisikö meidän muuttua, ja jos pitäisi, niin millaisiksi ja miten?
Viiden hahmon ja kolmen näyttelijän puhenäytelmässä riittää vimmaa, ja hauska ja viihdyttävä mutta myös koskettava esitys pitää otteessaan. Tunnelmallinen Teatteri Telakka on jo itsessään ihana paikka, ja intiimissä salissa esitys tulee todella lähelle katsojaa. Näyttelijöiden suoritukset ovat hengästyttäviä – Samuli Mujeen esittämän Ilmarin puolesta meinaa itselläkin tulla hiki, Heidi Kiviharjun muuntautumiskyky hämmästyttää ja Antti Mankonen vakuuttaa pyllytaiteilijana.
Teatteri Telakalla 2.11. ensi-iltansa saanut näytelmä on siitä erikoinen, että se pyörii samanaikaisesti kahdella näyttämöllä, tosin Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa Ilmarin tarinalla on toisenlainen loppu kuin täällä. Suosittelemme lämpimästi tarttumaan ainakin toiseen tarinoista!
An Entertaining Play – in Finnish
A highly recommended play – for those who have sufficient Finnish skills. Relying mainly on dialogue, Antti Mikkola’s funny and touching Ei voi auttaa, sori looks at people facing midlife crisis. The play is being performed simultaneously on two stages with different endings at different theaters.
Where? Teatteri Telakka, Tullikamarin aukio 3, ( & TTT-Kellariteatteri)
When? today at 1 pm, see other times at theaters’ websites
How much? 26.50 / 18.50 / 13.50 €
Kuvat / Photos: Kai G. Baer